Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 55



 

Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 19.01.2023 § 7 

 

 

Valmistelu- ja lisätiedot

varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marjo Haapanen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa -asiakirjaan on kirjattu palvelusetelijärjestelmän käyttöön liittyvät asiat, prosessit ja vastuut sekä yksityisen palveluntuottajan, palveluseteliä käyttävän asiakkaan että kunnan osalta. Sääntökirjaa on tarve päivittää varhaiskasvatuslakiin (540/2018) vuoden 2023 alusta tulleen muutoksen vuoksi, jonka myötä yksityinen päiväkotitoiminta muuttui luvanvaraiseksi. Sääntökirjan päivityksessä on huomioitu aluehallintoviraston julkaisu (150/2022) Yksityisen varhaiskasvatuksen luvanvaraisuus sekä opetus- ja kulttuuriministeriön Asetus varhaiskasvatuksen yksityisen palveluntuottajan lupa- ja ilmoitusmenettelyyn kuuluvista liitteistä (890/2022).

 

1.1.2023 alkaen yksityisellä palveluntuottajalla on oltava lupa harjoittaa päiväkotitoimintaa ja palveluntuottajan tulee koko toimintansa ajan täyttää yksityisen varhaiskasvatuksen harjoittamisen yleiset edellytykset. Lupamenettelyn voimaan tullessa yksityistä päiväkotitoimintaa jo tuottavien yksityisten palveluntuottajien tulee hakea lupaa siirtymäajan puitteissa 31.12.2026 mennessä. Jos ennen tätä on tarkoitus toteuttaa olennaisia muutoksia toiminnassa tai yleisissä edellytyksissä, tulee lupaa hakea ennen muutoksien toteuttamista. Lupaviranomaisena toimii aluehallintovirasto ja kunnan tehtävänä on ohjata yksityisiä palveluntuottajia lupamenettelyssä sekä suorittaa lupaviranomaisen pyynnöstä tarkastus varhaiskasvatuksen toimipaikassa sen varmistamiseksi, että toimintaympäristö on soveltuva varhaiskasvatuksen järjestämiselle ja se vastaa laissa säädettyjä vaatimuksia.

 

Sääntökirjaan on lisätty myös varhaiskasvatuslain (540/2018) 15 e § mukaisesti lapsen tehostetusta ja erityisestä tuesta tehtävä hallintopäätös, jonka tekee yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevan lapsen osalta kunnan nimeämä viranhaltija palveluntuottajan esityksestä.

 

Lisäksi sääntökirjaan on tehty muutamia tekstin tarkennuksia ja päivitetty linkkejä ajantasaisiksi.

 

Liite

Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa 1.2.2023 alkaen

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa -asiakirjan käyttöönotettavaksi 1.2.2023 alkaen

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa -asiakirjan käyttöönotettavaksi 1.2.2023 alkaen

 

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 24.05.2023 § 55  

48/12.07.05.07/2023  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marjo Haapanen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Palvelusetelin sääntökirjaan päiväkotitoiminnassa on päivitetty kasvun ja oppimisen lautakunnan 24.5.2023 hyväksymät palvelusetelin arvot sekä alle 3-v. palvelusetelin kerroin 1.8.2023 alkaen.

Liite

Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa 1.8.2023 alkaen

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa -asiakirjan käyttöönotettavaksi 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Palvelusetelin sääntökirja päiväkotitoiminnassa -asiakirjan käyttöönotettavaksi 1.8.2023 alkaen.