Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 54


 

Päiväkotitoiminnan palvelusetelin arvo 1.8.2023 alkaen

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 24.05.2023 § 54  

1246/12.07.05.07/2023  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marjo Haapanen, controller Irene Malmberg etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

 Sivistyslautakunnan 12.3.2014 päätöksen mukaisesti päiväkotihoidon palvelusete­lin arvo tarkistetaan vuosittain siten, että tarkistettu pal­ve­lusete­lin arvo otetaan käyttöön 1.8. alkaen. Tarkistus esitetään tehtäväksi Kuntien peruspalvelujen hintaindeksin (KUPHI) perusteella.

 

 Merkittävästi kohonneiden palvelutuotannon kustannusten vuoksi hintaindeksin muutoksen vaikutus vuodelle 2023 on noin 4 prosenttia. Palvelusetelin arvoon tehdään vuonna 2023 poikeuksellisesti tarkistus kaksi kertaa. Ensimmäinen tarkistus tehtiin 1.2.2023, jolloin palvelusetelin arvo nousi 2,46% ja toinen tarkistus 1,54 % tehdään 1.8.2023 alkaen.

 

        Henkilöstömenot          Käyttömenot

Vuosi

hintaindeksi

(KUPHI)

hintaindeksi

(KUPHI)

2020

100,9

105,1

2021

104,0

108,6

2022

106,6

115,3

 

 Henkilöstömenot otetaan huomioon 60 % painoarvolla ja käyttömenot 40 % painoarvolla.

 

 Painotetut keskiarvot  kunnallisten menojen hintaindeksille:

 

Vuosi

Henkilöstömenot 60 %

Käyttömenot 40 %

Yhteensä

2020

60,54

42,04

102,58

2021

62,40

43,44

105,84

2022

63,96

46,12

110,08

 

  

 Palvelusetelin perusarvo 3 vuotta täyttäneille 1.8.2022 alkaen oli 874 €/kk. Tämän vuoden indeksitarkistusten jälkeen 1.8.2023 alkaen palvelusetelin perusarvo on 909 €/kk.              

 

 Yksityisiltä palveluntuottajilta saadun palautteen mukaan alle 3-v palvelusetelin arvo, joka on 1,5 x palvelusetelin perusarvo, on liian alhainen korkeisiin kustannuksiin nähden. Tehtyjen laskelmien perusteella alle 3-v. kertoimeksi esitetään 1.8.2023 alkaen 1,65, jotta palvelusetelin arvo vastaa alle 3-v varhaiskasvatuspaikan todellisia kustannuksia nykyistä tarkemmin.

 

 

 Palvelusetelin perusarvon korotukset 1.2.2023 ja 1.8.2023 sekä alle 3-v. kertoimen korotus 1.8.2023 alkaen nostavat palvelusetelikustannuksia vuo­si­ta­sol­la 343  000 euroa nykyisten palvelusetelin käyttäjien määrän pe­rus­teel­la laskettuna.

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että päiväkotitoiminnan palvelusetelin arvo 1.8.2023 alkaen on seuraava:

Varhaiskasvatuksen tuntimäärä 108 h/kk tai enemmän:
3 vuotta täyttäneille lapsille 909 €/kk, alle 3-vuotiaille lapsille 1499 €/kk

Varhaiskasvatuksen tuntimäärä enintään 107 h/kk:
3 vuotta täyttäneille 681 €/kk, alle 3-vuotiaille lapsille 1123 €/kk.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että päiväkotitoiminnan palvelusetelin arvo 1.8.2023 alkaen on seuraava:

Varhaiskasvatuksen tuntimäärä 108 h/kk tai enemmän:
3 vuotta täyttäneille lapsille 909 €/kk, alle 3-vuotiaille lapsille 1499 €/kk

Varhaiskasvatuksen tuntimäärä enintään 107 h/kk:
3 vuotta täyttäneille 681 €/kk, alle 3-vuotiaille lapsille 1123 €/kk.