Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 18


Viranhaltijapäätökset Tjänsteinnehavarbeslut

Viranhaltijoiden tekemien päätösten seuraaminen

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 29.02.2024 § 18  

    

 

Seuraavat viranhaltijat ovat lähettäneet päätöksensä:

 

Sivistysjohtaja Sari Gustafsson § 1-2, 6, 13-14/2024

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen § 1, 3-9/2024

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Rikard Lindström 2/2024

Varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg § 1/2024

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Marjaana Kantonen 1/2024

 

Koulujen rehtorit:

Aluerehtori Juha-Pekka Levänen § 1/2024

 

Puheenjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee päätökset tiedoksi ja ilmoittaa viranhaltijoille, että lautakunta ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi päätökset tiedoksi ja ilmoittaa viranhaltijoille, että lautakunta ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.