Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 29



 

Asemakaava ja asemakaavamuutos, kaupunginosa 33, Haikkoonrinne II, AK 550

 

Kaupunkikehityslautakunta 19.03.2024 § 29  

2884/10.02.03/2022  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

kaavoittaja Jaana von Denffer, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

kaavoitusarkkitehti Luca De Gol, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kaupunkisuunnittelussa on valmisteltu asemakaava ja pienin osin asemakaavamuutos Haikkooseen. Hanke täydentää Haikkoonrinteen asuinaluetta ja varmistaa virkistysyhteyksiä Haikkoonmetsän suuntaan.

 

Hankkeen tausta perustuu vuonna 2004 hyväksytyn Keskeisten alueiden osayleiskaavan periaatteisiin ja kaupunkistrategisiin tavoitteisiin. Asemakaavamuutoksen laatiminen on sisältynyt kaupunkisuunnittelun työohjelmaan vuodesta 2018 alkaen. Tämän jälkeen kaavatyön vireillä olosta on tiedotettu vuosittain kaavoituskatsausten yhteydessä.

 

Hankkeen tavoite on osoittaa alueelle uutta asutusta 13 asuintontin verran. Lisäksi kaavoitetaan lähivirkistysalueita ja mahdollistetaan virkistysyhteyksiä Haikkoonmetsän suuntaan. Kaupunki on hankkinut rakentamattoman suunnittelualueen omistukseensa 2014. Yksi jo rakentunut kiinteistö on otettu kaavaan mukaan kiinteistörajojen uudelleenmuodostamisen takia. Asemakaavan hyväksymisen jälkeen kiinteistörajat muodostetaan maanvaihtomenetelmällä maanhankinnasta ja -myynnistä vastaavan tahon kanssa kuten erikseen neuvoteltu kiinteistönomistajan kanssa. Kaava ei edellytä maankäyttösopimuksen laadintaa.

 

Hankkeen keskeisin kokonaisuus liittyy osayleiskaavassa pientalovaltaiseksi alueeksi osoitetun alueen asemakaavoitukseen. Alue on luonteeltaan pääosin siemenpuutilaan hakattua kangasmetsää loivassa rinnemaastossa ja rajautuu Haikkoonmetsään. Suunnittelualueella ei ole tunnistettu merkittäviä luonto- tai kulttuuriarvoja.

 

Asemakaavan luonnosmateriaalit sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat MRL 62 § ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtävillä 1.2.-1.3.2023. Kaavaluonnosmateriaaleista jätettiin kolme alustavaa lausuntoa ja seitsemän mielipidettä, joihin on kirjoitettu kaupunkisuunnittelun toimesta vastineet (selostuksen liite 6). Luonnoksen nähtävillä olon jälkeen kaavaan on tehty tarkistuksia liittyen hulevesien johtamiseen sekä ohjeellisten jalankulku- ja pyöräilyreittien sijoittamiseen suunnittelualueella.

 

Asemakaavan ehdotusmateriaalit ovat kaavaselostus ja sen liitteet sekä asemakaavakartta merkintöineen ja määräyksineen. Näistä keskeisimmät asiakirjat ovat kaavaselostus ja asemakaavakartta. Selostuksessa on dokumentoitu muun muassa suunnittelualueeseen liittyvät lähtötiedot, suunnittelun työvaiheet, ehdotettu asemakaavaratkaisu ja sen arvioidut vaikutukset sekä kaavan rakenne.

 

Asemakaavan keskeisimmät muutosehdotukset liittyvät uuden asuinalueen ja siihen liittyvien liikennejärjestelyiden ja virkistysreittien mahdollistamiseen. Uusi asuinalue käsittää 13 uutta asuintonttia. Asemakaavaehdotuksessa alueesta yhteensä noin 12 500 m² on osoitettu erillispientalojen korttelialueiksi, noin 13 500 m² lähivirkistysalueiksi ja hieman alle 3 000 m² katualueeksi. Asemakaavaehdotuksessa on myös mahdollistettu joukkoliikenneyhteyksien parempi saavutettavuus. Asemakaavan pohjoisosaan osoitetun lähivirkistysalueen lävitse on merkitty ohjeellinen yleiselle jalankululle ja polkupyörälle varattu alueen osa. Tämä reitti mahdollistaa esimerkiksi entistä lyhyemmän reitin lähimmälle Päivärinteen linja-autopysäkille. Lisäksi asemakaavaehdotuksessa asuinalueen sisälle jäävän puistoalueen luonne on tarkistettu. Asemakaavassa 405 alue on aiemmin ollut osin osoitettu puistoalueeksi (VP). Asemakaavaehdotuksessa alue osoitetaan lähivirkistyskäyttöön (VL) ja nimetään Haikkoonrinteenkallioksi.

 

Liitteet:

asemakaavaselostus liitteineen

asemakaavakartta merkintöineen ja määräyksineen

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyy vastineet alustaviin lausuntoihin ja mielipiteisiin päättää asettaa asemakaavamuutosehdotuksen 550, Haikkoonrinne II, kaupunginosa 33, korttelinosan 3551 sekä lähivirkistys- ja katualueet MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää siitä MRA 28 §:n mukaiset lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

 

Käsittely

Käsittelyn aikana Mika Varpio teki seuraavan muutosehdotuksen: Poistetaan asemakaavan rakennustapaohjeesta lause "Rakennusten tulee olla ilmeeltään moderneja ja pelkistettyjä Ikkunoiden ristikoita ei sallita".

Ehdotusta kannattivat Hanna Virtanen, Riitta Ahola, Pehr Sveholm ja Pekka Malin.

Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti

1
hyväksyä vastineet alustaviin lausuntoihin ja mielipiteisiin

2
poistaa rakennustapaohjeesta lauseen: "Rakennusten tulee olla ilmeeltään moderneja ja pelkistettyjä Ikkunoiden ristikoita ei sallita".

3
asettaa muutetun asemakaavamuutosehdotuksen 550, Haikkoonrinne II, kaupunginosa 33, korttelinosan 3551 sekä lähivirkistys- ja katualueet MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville ja pyytää siitä MRA 28 §:n mukaiset lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

Kaavoittaja Jaana Von Denffer poistui kokouksesta § 29 käsittelyn jälkeen klo 18.20.