Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 28


 

Hankintaoikaisuvaatimus Vanhan Porvoon liimapuisen palkkisillan rakentamisesta

 

Kaupunkikehityslautakunta 19.03.2024 § 28  

197/02.08.00/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

Hankintapäällikkö Tarja Juvonen, hankinta-asiantuntija Marja-Leena Virta, tuotantopäällikkö Matias Pietilä, hallintopäällikkö Sirpa Salminen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

 

Porvoon kaupungin kirjaamo on vastaanottanut hankintaoikaisuvaatimuksen 12.3.2024 klo 14.15 Vanhan Porvoon liimapuisen palkkisillan rakentamisesta. Hankintaoikaisun vireilletulosta on ilmoitettu asianosaisille 13.3.2024.

 

 

Asianosainen on tuonut hankintaoikaisussaan Dnro 197/02.08.00/2024 esiin seuraavat asiat:

 

. Hankintapäätös on ollut puutteellinen, sillä päätös on perustunut virheelliseen selvitykseen voittaneen tarjoajan edellytysten vähimmäisvaatimusten täyttymisestä.

 

- Hankintayksikkö on tarkistanut hankintailmoituksen ehdottomien vaatimuksien täyttymisen kaikkien tarjoajien osalta.

 

 

. Lisäksi hankintaprosessissa on ollut jäljempänä kuvattuja puutteellisuuksia.

 

Laadulliset tekijät olisi tullut sisällyttää tarkemmin kohteen kuvauksiin ja minimivaatimuksiin erityisesti kokemuksen osalta!

 

- Laadulliset tekijät on otettu huomioon hankintayksikön parhaaksi katsomalla tavalla urakka-asiakirjoissa ja tarjouspyynnössä. Tarjouspyynnön aikana tulleisiin kysymyksiin on vastattu 9.1.2024 ja 10.1.2024.

 

 

Hankintailmoituksen mukaan tarjoajan taloudellisen tilanteen tuli olla Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa tilinpäätöstiedoin 2022 vähintään A+. Voittaneen tarjoajan luottoluokitus oli A, joten se olisi tullut sulkea hankintamenettelyn ulkopuolelle.

 

- Hankintailmoituksen mukainen ehdoton vaatimus tarjoajan taloudelliseen tilanteeseen on vähintään luottoluokitus A+ tai riskiluokka 1-3, taikka tilinpäätöksen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaava taso

 

- Hankintayksikkö on tarkistanut hankintailmoituksen ehdottomien vaatimuksien täyttymisen kaikkien tarjoajien osalta.

 

 

Hankintayksikkö ei ole vaatinut hankintalain edellyttämää selvitystä Ralf Ajalin Oy:n poikkeuksellisen alhaisista tarjoushinnoista. Ei myöskään ole esitetty halvin hinta - kriteeriä koskevia riittäviä perusteluja hankinta-asiakirjoissa, hankintapäätöksessä taikka hankintamenettelyä koskevassa erillisessä kertomuksessa kuten lain 115§ edellyttää.

 

- Hankintayksikkö on pyytänyt lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (29.12.2016/1397) (jatkossa Hankintalaki) 96 § 1 momentin mukaista selvitystä.

 

- Hankintalain 106 § mukaisesti edellytetään tarjouksista valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras. Hinta-laatusuhteen arvioinnissa käytettävien vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja mahdollistaa tarjousten puolueeton arviointi. Hankintayksikön tulee ilmoittaa käyttämänsä kokonaistaloudellisen edullisuuden peruste sekä mahdolliset vertailuperusteet hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä.

 

Kyseisen hankinnan tarjouksien vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus hinta- laatusuhteella, joka todetaan pisteytyksellä. Hankinnan vertailun vaatimuksien perusteet sekä laadulliset vertailuperusteet on selkeästi kerrottu hankintailmoituksessa kohdassa päätöksenteon perusteet ja täydennettävissä liitemateriaaleissa

 

- Hankintalain 115 §:ä ei sovelleta kyseiseen hankintaan.

 

 

Käsityksen mukaan Ralf Ajalin Oy:lle oltaisiin myöntämässä oikeus lisätä yksikköhintaiset osuudet kokonaishinnan päälle vastoin tarjouspyyntöasiakirjoja, mikä on selkeä hylkäysperuste.

 

- Kokonaishinta määritetään urakka-asiakirjan kohdassa 9.1 Urakkahinta on urakkasopimuksen mukainen urakoitsijan tarjouksen mukainen kiinteä kokonaishinta. Urakoitsijan on tullut hinnoittelussaan ottaa huomioon työntuloksen aikaansaamiseksi tarvittavien kaikkien töiden ja materiaalien kaikki kustannukset, pois lukien tilaajan hankinnat.

 

- Vertailu tehdään urakka-asiakirjan 9.1 mukaisen kokonaishinnan mukaan

 

 

Sidotut määrät on todettu urakkaohjelmassa sivulla 21 ja liitteessä, joihin hankintaoikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa. Voittaneen tarjouksen hintaero muihin ei selity urakkaan käytettävillä materiaaleilla vaan eroavaisuus on oltava työn toteutustavassa. Valittu urakoitsija on myös perustellut edullista hintaa työtapoihin liittyvillä innovaatioilla.

 

- Tilaaja on pyytänyt selvitystä pisteytyksessä eniten pisteitä saaneelta tarjoajalta tarjouksen hinnasta ja kustannuksista Hankintalain 96 §:n 1 momentin mukaisesti

 

- Selvityksen tarkoitus on ollut todentamaan arviota alempi hintataso ja varmistaa, että annettu tarjous on hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön mukainen.

 

 

Hankintapäätös on todettu oleellisesti puutteelliseksi, ja puutteellisuuden merkitystä on arvioitu, esimerkiksi seuraavissa oikeuskäytännön ratkaisuissa: MAO 25:15, MAO 292:12, KHO 2017:52, MAO 868:17 ja KHO 2013:108.

 

- Hankintayksikkö on tehnyt asiaan oma-aloitteisen hankintaoikaisun, sillä asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka vaikuttaa päätöksen tekemisen edellytyksiin.

 

 

Asianosaisen vaatimus:

Päätös on kumottava. Hankintayksikön on oikaistava virheellinen menettelynsä siten, että

muutoksenhakijan tarjous on katsottava tarjouskilpailun voittaneeksi tarjoukseksi. Sopimusta muun palveluntuottajan kanssa ei saa tehdä ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Hankintayksikön on korvattava muutoksenhakijan kulut tässä asiassa 3.000 eurolla (sis alv 0%).

 

Hankintaan liittyy siinä määrin epäselvyyksiä, että on hankintalain edellytysten ja Porvoon kaupungin edun mukaista keskeyttää sopimuksen tekemiseen tähtäävät toimenpiteet ja todeta hankintaoikaisun tekijä MPV-Infrarakenne Oy tarjouskilpailun voittajaksi. Korjaavien toimenpiteiden merkitystä Porvoolle korostaa hankkeen ainutlaatuisuus, vaadittava osaaminen ja resurssien tarve.

 

 

Hankintayksikkö tekee asiaan oma-aloitteisen hankintaoikaisun, sillä asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka vaikuttaa päätöksen tekemisen edellytyksiin. Kaupunkikehityslautakunnalle ehdotetaan päätöksen 13.02.2024 § 12 poistamista ja asian uudelleen ratkaisemista.

 

Tämän perusteella asianosaisen vaatimaa päätöksen kumoamista ei tehdä. Tarjouskilpailun voittaja ratkaistaan määritetyllä vertailutavalla, joka on kokonaistaloudellinen edullisuus, hinta- laatusuhde, joka todetaan pisteytyksellä.

Hankintayksikkö toteaa ettei, korvaa muutoksenhakijan esittämiä kuluja, ja noudattaa hankintasopimuksen allekirjoittamisen osalta hankintalain 128 §:ä.

 

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta päättää
1
hylätä MVP-Infrarakenne Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan edellä mainituin perusteluin, koska siihen on annettu uusi päätös
2
pykälä tarkastetaan kokouksessa

 

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti

1
hylätä MVP-Infrarakenne Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan edellä mainituin perusteluin, koska siihen on annettu uusi päätös

2
että, pykälä tarkastetaan kokouksessa