Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 109

Selvitys kiinnostuksesta englanninkieliseen opetukseen

Suomenkielinen koulutusjaosto 16.11.2023 § 94 

Valmistelu- ja lisätiedot perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen jari.kettunen@porvoo.fi, aluerehtori Juha-Pekka Levänen juha-pekka.levanen@porvoo.fi ja opetuksen kehittämiskoordinaattori Katariina Kainulainen katariina.kainulainen@porvoo.fi

Porvoon kaupungin vuoden 2023 talousarvioon on kirjattu velvoite, että kaupunki selvittää perusopetuksen järjestämistä englannin kielellä. Asiaa on selvitetty aikaisemmin alkuvuonna 2020. Tällöin kysely suunnattiin koululaisikäisten lasten huoltajille, joista vastasi yhteensä 162 henkilöä. Lisäksi kysely lähetettiin kymmenen yrityksen HR-osastoille, joista vastaus saatiin vain yhdeltä. Vuoden 2020 kyselyyn vastanneista koululaisten huoltajista noin 60 % oli sitä mieltä, että mikäli olisi ollut mahdollisuus laittaa lapsi englanninkieliseen opetukseen niin olisivat sen tehneet. Tällöin kyselyssä ei kuitenkaan laajemmin tavoitettu yrityksiä ja heidän ulkomaalaisten työntekijöiden lapsien mahdollisuuksia saada opetusta englanniksi, joka olisi vetovoimatekijä myös muuttoon Porvooseen. Silloin vastaus saatiin vain yhden yrityksen työntekijältä, joka suhtautui myönteisesti mahdolliseen opetukseen englannin kielellä.

Syys-lokakuussa 2023 tehtiin uusi selvitys, jossa selvitettiin sekä ruotsinkielisen kielikylpyopetuksen laajentamistarvetta että englanninkielisen perusopetuksen järjestämisen edellytyksiä. Selvitys toteutettiin Daisyn kautta suoritetulla kyselyllä, joka oli auki 25.9.-8.10.2023. Kysely oli kohdennettu niille huoltajille, joiden lapset ovat 0-6-vuotiaita. Kysely kattoi siis yhteensä seitsemän (7) eri ikäluokkaa.

Kyselyyn vastasi 256 henkilöä, joista 227 oli kiinnostunut hakemaan lapselleen paikkaa joko englanninkielisestä opetuksesta tai ruotsinkielisestä kielikylvystä. Näistä 227 kiinnostuneesta 127 valitsisi englanninkielisen opetuksen, mikäli vaihtoehtona olisi sekä englanninkielinen opetus että ruotsinkielinen kielikylpy. Mikäli englanninkielisestä opetuksesta kiinnostuneet jaettaisiin keskimääräisesti eri vuosiluokille, yhdelle luokalle tulisi noin 18 oppilasta.

Lisäksi Porvoon kaupunki pyysi lausuntoa englanninkielisen opetuksen järjestämiseen kaupungin alueella toimivilta yli sata (100) henkilöä työllistäviltä yrityksiltä. Maanantaihin 6.11. mennessä vastauksia oli saapunut kaksi (2) kappaletta. Molemmissa vastauksissa nousi esiin, että tulevaisuudessa rekrytoidaan mitä todennäköisimmin yhä enemmän englanninkielisiä työntekijöitä. Yritykset arvioivat tämän lisäävän englanninkielistä koulutustarvetta työntekijöiden lasten osalta.

Saatujen vastauksien perusteella voidaan arvioida, että englanninkielisen opetuksen kiinnostusta olisi riittävästi mahdollisen pilotoinnin käynnistämiseksi lähivuosina. Porvoossa on tällä hetkellä yksityinen päiväkoti Porvoo English Playschool. Porvoon englanninkielisessä yksityisessä päiväkodissa käytetään varhaista täydellistä kielikylpyohjelmaa. Tässä opetusmenetelmässä lapsen päivittäinen oppiminen toteutetaan kokonaan englannin kielellä.

Tehdyssä selvityksessä ei vielä otettu kantaa miten perusopetuksen mahdollisessa pilotissa englanninkielinen toiminta järjestettäisiin. Kuitenkin vastausten perusteella kävi ilmi, että kiinnostusta englanninkielisen opetuksen kehittämiseksi ja pilotoinnin käynnistämiseksi kyllä löytyy riittävästi. Helsingissä perusopetuksessa on käytössä kahta erilaista mallia englanninkielisen perusopetuksen järjestämisessä. Ensimmäisessä mallissa englanninkielisen perusopetuksen opetuskielenä on englanti. Ainoana poikkeuksena tähän on suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaine, joka opetetaan suomeksi. Tätä muotoa järjestetään vain kahdessa koulussa Helsingissä. Toisessa mallissa puhutaan kaksikielisestä opetuksesta, jossa perusopetusta järjestetään  suomeksi ja englanniksi. Tässä mallissa opetuksesta 25-50 % on kohdekielellä ja loput suomeksi. Molemmissa Helsingin englanninkielisissä opetusmalleissa opetus alkaa 1. luokalta ja siihen haetaan aina valintakokeen kautta.

Tarkasteltaessa Porvoon oppilasmääriä niin volyymit eivät riitä täysin englanninkielisen opetuksen toteuttamiseen, jolloin voisi olla perusteltua lähteä tarkemmin selvittämään kaksikielisen (suomi-englanti) opetuksen pilotointia. Tämä liittyy myös opetuksen järjestämislupaan, sillä Porvoon kaupungilla perusopetuksen järjestämislupa on molemmilla kotimaisilla kielillä ja oppilasvolyymit saattavat vaikeuttaa täysin englanninkielisen opetuksen järjestämisluvan hakemisen käsittelyssä. Kaksikielisen (suomi-englanti) opetuksen pilotointi voisi käynnistyä, kun Gammelbackan uusi koulu valmistuu. Paikkana kyseinen koulu soveltuisi erinomaisesti kaksikielisen (suomi-englanti) pilotoinnin kohteeksi, sillä suunnitellun nykyisen Peipon koulun korvaavan kolmisarjaisen koulun alueella asuu valmiiksi paljon vieraskielisiä oppilaita, jotka hyötyisivät kaksikielisestä opetuksesta.

Kustannusten osalta kaksikielinen (suomi-englanti) opetuslinja ei lisää merkittävästi kustannuksia vaan se voidaan toteuttaa pääasiassa nykyisillä opetusryhmämäärillä. Materiaalien osalta syntyy pieniä lisätarpeita ja opettajien koulutukseen on panostettava pilotoinnin käynnistämiseksi, mutta niiden ei arvioida olevan merkittäviä talouden näkökulmasta. Pilottia voisi lähteä suunnittelemaan tarkemmin koulutusjaoston johdolla, sillä pääasiallisesti siihen liittyy opetussuunnitelmalliset ratkaisut.

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja

Suomenkielinen koulutusjaosto päättää esittää kasvun oppimisen lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu annetaan vastauksena ja selvityksenä vuoden 2023 talousarvion teksteissä olevaan selvitysvelvoitteeseen. Pykälä tarkistetaan heti.

Päätös
Suomenkielinen koulutusjaosto päätti esittää kasvun oppimisen lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu annetaan vastauksena ja selvityksenä vuoden 2023 talousarvion teksteissä olevaan selvitysvelvoitteeseen.

Pykälä tarkistettiin heti.

Kasvun ja oppimisen lautakunta 23.11.2023 § 109  

2703/12.00.01/2023  

Valmistelu- ja lisätiedot

perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen, aluerehtori Juha-Pekka Levänen ja opetuksen kehittämiskoordinaattori Katariina Kainulainen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

Suomenkielinen koulutusjaosto on kokouksessaan 16.11.2023 käsitellyt Porvoon kaupungin vuoden 2023 talousarvioon kirjattua velvoitetta, että kaupunki selvittää perusopetuksen järjestämistä englannin kielellä.

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu annetaan vastauksena ja selvityksenä vuoden 2023 talousarvion teksteissä olevaan selvitysvelvoitteeseen.

Pykälä tarkastetaan heti.

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu annetaan vastauksena ja selvityksenä vuoden 2023 talousarvion teksteissä olevaan selvitysvelvoitteeseen.

Pykälä tarkastettiin heti.