RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 94
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedoksi
Kasvun ja oppimisen lautakunta 26.10.2023 § 94
1. Nuorisovaltuutetun puheenvuoro
2. Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtiollisen erityistuen yleistä oppilashuoltoa vahvistaviin ja kehittäviin toimenpiteisiin lukuvuodelle 2024-2025.
Porvoon kaupunki hakee 190 000 euron tukea ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Oma osuus on 81 429 euroa. Jos Porvoon kaupungille myönnetään tukea, se käytetään lähinnä perusopetuksen ja lukion henkilöstökuluihin ja koulutuksiin.
Sivistysjohtaja
Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi.
Päätös
Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |