RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos Porvoon ateria- ja puhtauspalveluiden johtokunta
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvioehdotus 2024
Liikelaitos Porvoon ateria- ja puhtauspalveluiden johtokunta 15.08.2023 § 33
Valmistelu- ja lisätiedot
tj. Leila Korhonen, etunimi.sukunimi2@porvoo.fi
Talousarvioehdotus 2024
Talousarvioesitys nojaa vuoden 2023 talousarvioon ja toteutumaan sillä erotuksella, että henkilökulujen kasvu näkyy tuloksen pienenemisenä osavuosiraportin 2/2023 ennusteeseen verrattuna, mutta tulos on samaa tasoa alkuperäisen 2023 talousarvion kanssa. Liikevaihdossa on huomioitu 4 prosentin hintojen korotus, joka on hieman alle kaupungin raamin 4,2 %. Korotuksen arvioidaan kuitenkin kattavan kustannusten nousun.
Suuria toiminnallisia tai organisaation rakenteeseen liittyviä muutoksia ei ole näköpiirissä. Palvelutarpeen kasvussa ei ole odotettavissa mitään sellaisia muutoksia, jotka olennaisesti nostaisivat tai laskisivat esimerkiksi henkilöstön määrää ja palkkakustannuksia.
Taloudellisista epävarmuustekijöistä merkittävin on uusi helmikuussa voimaan tuleva elintarvikehankintasopimus, jonka hintatasosta ei ole vielä varmaa tietoa, koska kilpailutuksen tulos ei ole tällä hetkellä tiedossa. Toisaalta ateriapalvelutoimialan kohdalla on olemassa tämä sama epävarmuustekijä joka vuosi, kun raaka-aineiden hintatasoon saattaa keskellä vuotta tulla muutoksia vähäisten satojen, maailmanmarkkinatilanteen (vaikuttaa esim. kalatuotteiden hintoihin) tai muiden yllättävien olosuhdetekijöiden takia. Lähtökohtaisesti uusi elintarvikesopimus tulee olemaan edullinen, joten talousarviota laadittaessa on pitäydytty maltillisissa elintarvikekuluissa.
Alla olevassa taulukossa ei vielä näy vuoden 2023 osavuosiraportin 2 talousarviomuutos vaan alkuperäinen talousarvio vuodelle 2023.
Budjettivuosi |
| 2024 |
|
|
|
Kp |
| 9100 |
|
|
|
Sitovuustaso |
| 91 Porvoon ateria- ja puhtauspalvelut |
| ||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tilisummaryhmä |
| 300-400 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tilisummaryhmä |
|
| TA 2023 |
| LTK 2024 |
TOIMINTATUOTOT |
|
| 11 391 400 |
| 11 959 307 |
TOIMINTAKULUT |
|
| -11 345 477 |
| -11 919 902 |
TOIMINTAKATE |
|
| 45 923 |
| 39 405 |
Netto |
|
| 45 923 |
| 39 405 |
>
Johtokunta päättää hyväksyä Porvoon ateria- ja puhtauspalvelut liikelaitoksen vuoden 2024 talousarvioehdotuksen.
Johtokunta päätti hyväksyä Porvoon ateria- ja puhtauspalvelujen vuoden 2024 talousarvioehdotuksen laaditussa muodossaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |