RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos Porvoon ateria- ja puhtauspalveluiden johtokunta
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osavuosiraportti 2/2023
Liikelaitos Porvoon ateria- ja puhtauspalveluiden johtokunta 15.08.2023 § 32
Valmistelu- ja lisätiedot
tj. Leila Korhonen, etunimi.sukunimi2@porvoo.fi
OVR 2 / 2023
Ateria- ja puhtauspalvelut
Liikelaitos on taloudellisesti paremmassa asemassa kuin talousarvion mukaisessa tasossa. Talouden hyvä tilanne johtuu suurelta osin siitä, että elintarvikkeiden hinnat ovat laskeneet alkuvuoden tasoon verrattuna. Lisäksi toiminnassa on nyt voitu keskittyä kahteen toimialaan aiemman kolmen sijaan, joka myös on tehostanut toimintaprosesseja ja edesauttanut hyvää tuloksen kehitystä. Edellä mainituista seikoista johtuen loppuvuoden tulosennustetta on nostettava noin 300 000 euroa.
Kaikki kaupunginhallituksessa maaliskuussa päätetyt ruokalistan laadulliset parannukset on tehty. Suunnittelussa on syksyllä toteutettava asiakastyytyväisyyskysely, jotta saadaan seurantatietoa siitä, ovatko laadulliset parannukset ruokatarjonnassa olleet onnistuneita asiakaskunnan näkökulmasta.
Ruokakasvatuksen kehittämiseksi on käynnistetty pilottihankkeet Kevätkummun sivistyskeskuksessa sekä Kvarnbacken skolanissa yhteistyössä kasvun ja oppimisen toimialan kanssa. Laadullisilla parannuksilla ja ruokakasvatukseen satsaamalla tähdätään siihen, että mahdollisimman moni koululainen osallistuisi kouluruokailuun.
Liikelaitoksen viestintäsuunnitelman luonnos on tehty, ja liikelaitoksen internet-sivut on päivitetty. Laatukäsikirjan laatiminen on aloitettu. Koko liikelaitoksen henkilöstöä koskeva osaamiskartoitus on aloitettu yhteistyössä Careerian kanssa. Osaamiskartoituksen avulla on tarkoitus tehdä koulutussuunnitelmat lähivuosille siten, että koulutuspanokset kohdistuvat oikeaan tietoon perustuen todellisiin kehittämistarpeisiin.
Porvoon ateria- ja puhtauspalvelut | Toteuma 1-6/2023 | TA 2023 | Toteuma-% | Toteuma 1-6/2022 | ENNUSTE |
TOIMINTATUOTOT | 5 902 200 | 11 391 400 | 51,81 % | 8 600 707 | 11 691 400 |
TOIMINTAKULUT | -5 877 000 | -11 345 477 | 51,80 % | -7 963 231 | -11 345 477 |
TOIMINTAKATE | 25 200 | 45 923 | 54,87 % | 637 476 | 345 923 |
Johtokunta merkitsee tiedokseen osavuosiraportin 2/2023.
Johtokunta merkitsi tiedoksi osavuosiraportin 2/2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |