Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 59



Tiedoksi

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 24.05.2023 § 59  

    

 

1. Nuorisovaltuutetun puheenvuoro

 

2. Ympäristöterveydenhuollon raportti ja toimitilajohtajan viranhaltijapäätös Epoon koulun liikuntasalin käytön lopettamiseksi.

 

Toimitilajohtajan viranhaltijapäätöksen § 10/2023 mukaisesti Epoon koulun liikuntasali päätetään sulkea, satunnaista ja rajoitettua käyttöä lukuunottamatta, 1.6.2023 alkaen.

 

Epoon koulun rakennuksista on tehty useita kuntotutkimuksia, tarkastuksia ja selvityksiä viimeisten neljän vuoden aikana. Viimeisin monialainen tarkastus tehtiin 16.2.2023, minkä perusteella Ympäristöterveydenhuolto antoi lausunnon ja toimenpidesuositukset 5.4.2023. Tehdyn tarkastuksen ja annettujen toimenpidesuositusten perusteella liikuntasali on mittavan peruskorjauksen tarpeessa ja sen käyttöä on suositeltu vältettäväksi, kunnes tarvittavat korjaustoimenpiteet on tehty ja tilojen käyttöturvallisuus on varmistettu.

 

Liikuntasalin nykyinen ja ennakoitu tuleva käyttö on suhteellisen rajoittunutta, joten kohtuuttoman kallis ja suuri peruskorjaus ei ole perusteltua. Asiasta on käyty koulutoimen perusopetus- ja lukiokoulutuspalveluiden kanssa keskustelua ja yhdessä sovittu, että liikuntasali suljetaan ja tarvittavat sisäliikuntatilat osoitetaan muista toimipisteistä.

 

Hallintosäännön 40.2 § mukaan toimitilajohtaja päättää kaupungin käytössä olevien toimitilojen käyttöönotosta ja sulkemisesta.  

 

Epoon koulun liikunnan opetusjärjestelyt liittyen sisäliikuntakauteen. Lukuvuoden 2023-2024 sisäliikunnan opetus suunnitellaan siten, että hyödynnetään muita kaupungin sisäliikuntatiloja, joihin oppilaat kuljetetaan riittävän usein ja jolloin oppilaiden opetussuunnitelman mukainen opetus myös liikunnan opetuksen osalta voidaan toteuttaa. Näistä järjestelyistä informoidaan tarkemmin rehtorin toimesta syyslukukauden alussa.

Asiasta on tiedotettu Epoon koulun henkilöstöä, huoltajia, kaupunginhallitusta, lautakuntaa sekä jaostoja ennen mediatiedotteen ulostuloa.

 

3. Porvoon muusiikkiluokat 50-vuotta

 

4. Terveiset koulupuolelta

 

Liitteet:

Ympäristöterveydenhuollon raportti

Toimitilajohtajan viranhaltijapäätös § 10/2023

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi tiedoksi.