Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 05.05.2026/Pykälä 54


Tiedoksi

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 05.05.2026 § 54  

    

 

  1. Nuorisovaltuutetun puheenvuoro

 

  1. Porvoon kaupunki hakee Opetushallitukselta 63 000 euroa valtionavustusta ruotsinkielisen kielikylpytoiminnan kehittämiseen sekä kaksikielisen englanti–suomi opetuksen pilotoinnin käynnistämiseen ja varautuu 7 000 euron omarahoitusosuuteen.

    Mikäli Porvoon kaupungille myönnetään valtionavustusta, se käytetään hankehakemuksen mukaisiin toimiin ja avustus jaetaan kielikylpytoiminnan ja kaksikielisen opetuksen pilotoinnin kesken suunnitelman mukaan.

 

  1. Porvoon kaupunki hakee Opetushallitukselta 59 400 euroa hankeavustusta S2-opetuksen kehittämiseen Porvoossa.

 

Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että kaikilla opettajilla on riittävä osaaminen S2-oppimäärän keskeisistä tavoitteista, kielitietoisista pedagogisista menetelmistä sekä monikielisten oppijoiden tuen tarpeen arvioinnista.

 

Kaupunki varautuu 6 600 euron omarahoitusosuuteen. Ensisijaisesti kaupungin omasta opetushenkilöstöstä valittavat S2-kehittäjäopettajat toimisivat kouluttajina, työpajojen vetäjinä sekä konsultoivina tukihenkilöinä ja jalkautusivat kouluille yhteis- ja samanaikaisopettajuuden keinoin.

 

  1. Porvoon kaupunki on hakenut valtionavustusta kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseksi perusopetuksen järjestämisessä opetus- ja kulttuuriministeriöltä 329 600 euroa. Avustusta on tarkoitus käyttää sairaalaopetusyksikön suunnitteluun ja perustamiseen Itä-Uudenmaan alueelle.

 

Hankkeen omarahoitusosuuden suuruus on kokonaisuudessaan 82 400 euroa. Hakemus on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan kuntien kanssa, jotka ovat Porvoo, Sipoo, Askola, Pukkila, Loviisa, Myrskylä ja Lapinjärvi. Hanketta koordinoi Porvoon kaupunki.

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi tiedoksi.