RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.02.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Talouden vakauttamisohjelman laadinta
Kaupunginhallitus 02.02.2026
307/02.02.00/2026
Valmistelu ja lisätiedot
kaupunginjohtaja Jani Pitkäniemi, apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz, sivistysjohtaja Sari Gustafsson, kaupunkikehitysjohtaja Dan Mollgren, rahoitusjohtaja Henrik Rainio, henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, etunimi.sukunimi@porvoo.fi
Porvoon kaupungin talous tulee heikkenemään merkittävästi lähivuosina yhteisöveron tuoton heikentymisen myötä, ellei käyttötalousmenoja saada sopeutettua.
Kaupungin talous on painumassa selvästi alijäämäiseksi vuosina 2027-2028, ja myös tämän jälkeen näkymät ovat haastavat. Yhteisöveron tuotto painuu selvästi viime vuosia alhaisemmalle tasolle ainakin muutamaksi vuodeksi, eikä sen tuoton pidemmän aikavälin kehitystä ole mahdollista kovin luotettavasti ennakoida. Kaupungin yhteisöveron vuosittainen tuotto tulee vuosina 2027-2028 olemaan noin 12-13 miljoonaa euroa, kun tuotto vuonna 2025 oli vielä lähes 41 miljoonaa euroa. Vaikka kaupungin kunnallisveron tuoton arvioidaan kasvavan kohtuullisen hyvin, yhteisöveron tuoton voimakas aleneminen johtaa siihen, että kokonaisverotulot alenevat huomattavasti sekä vuonna 2026 että 2027.
Myös valtionosuuksien kehitykseen sisältyy riskejä. Maan nykyisen ja mahdollisesti seuraavankin hallituksen julkiseen talouteen ja kuntatalouteen kohdistuvat sopeuttamistoimet uhkaavat lähivuosina myös Porvoon kaupungin valtionosuustuloja, vaikka nykyisen hallituksen valmisteilla ollut valtionosuusuudistus peruuntui tässä vaihessa. Vuosikymmenen lopusta lähtien Porvoon saamieen valtionosuuksien tasoon vaikuttaa heikentävästi myös lapsimäärän aleneminen.
Kaupungin kokonaismenot ovat noin 266 miljoonaa euroa (TA2026), josta kasvun ja oppimisen toimialan menot muodostavat noin 131 miljoonaa euroa, elinvoiman toimialan noin 46 miljoonaa euroa (+ Porvoon työllisyysalue noin 8 milj. €), konsernipalveluiden noin 47 miljoonaa euroa ja kaupunkikehityksen noin 33 miljoonaa euroa.
Porvoon kaupunki käyttää tällä hetkellä palveluiden järjestämiseen noin 3 000 euroa asukasta kohden, kun suurimmat kaupungit käyttävät keskimäärin noin 2500 euroa /asukas. Kaupunki käyttää siten tällä hetkellä palveluihin noin 500 euroa asukasta kohden enemmän kuin C21-kaupungit keskimäärin. Tämä ei ole kestävä taso, vaan tavoitteena on, että valtuustokauden lopussa toimintakate asukasta kohden on selvästi lähempänä C21-kaupunkien keskiarvoa.
Talouden vakauttaminen edellyttää palvelujen priorisointia, muutoskyvykkyyttä, prosessien sujuvoittamista, digitalisaation ja eläköitymisten hyödyntämistä, keskeisten osaamistarpeiden tunnistamista ja nykyisen henkilöstön osaamisen laajentamista. Kaupunki ei voi perustaa palvelujen pysyvää menotasoa korkeiden yhteisöverotuottojen varaan, koska yhteisöveron tuoton vaihtelut ovat vakaan palvelutuotannon rahoituksen kannalta hankalia ja veron tuoton määrittäminen ei ole suoraan kaupungin omassa hallinnassa.
Kun talous on tasapainossa ja kestävällä pohjalla, pysyvät velkaantuminen ja verotus kohtuullisella tasolla. Tämä mahdollistaa kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja kaupungin elinvoiman jatkuvan ja kestävän kehittämisen ja investoinnit kaupungin kärkihankkeisiin silloinkin kun yhteisöveron tuotto alenee merkittävästi.
Talouden vakauttamisohjelman yhteydessä on tarkoituksenmukaista käynnistää myös kaupungin nykyisen organisaation kokonaisvaltainen arviointi ja mahdollisesti toteuttaa sen perusteella organisaatiouudistus, jolla tähdätään kustannustehokkuuteen, osaamisen turvaamiseen ja kaupungin uudistumiskyvyn parantamiseen.
Talouden vakauttamisohjelman laadinnan lähtökohtana toimivat seuraavat linjaukset:
- Vähennämme riippuvuutta yhteisöveron vaihteluista niin, että kaupungin talous on tasapainossa yhteisöveron eri suhdannetilanteissa. Vakauttamisohjelman toimenpiteet valmistellaan siten, että Kaupungin talous on valtuustokauden aikana tasapainossa, eli vuosien 2025–2029 kumulatiivinen tulos on 0 tai ylijäämäinen (ilman kertaluonteisia eriä).
- Valtuustokauden lopussa toimintakate asukasta kohden on selvästi lähempänä C21-kaupunkien keskiarvoa. Tavoite on, että valtuustokauden lopussa ollaan enintään 250 € yli C21 -kaupunkien keskiarvon (nykytaso 500 euroa yli keskiarvon).
- Vakauttamisohjelma koskee kaikkia kaupungin toimialoja sekä liikelaitoksia. Ensisijaisesti haetaan rakenteellisia ratkaisuja ja tuottavuustoimenpiteitä, jotka tuovat pysyviä menosäästöjä ja heikentävät kaupungin tuottamien palveluiden laatua mahdollisimman vähän. Palvelujen tasoa voidaan karsia lakisääteisen ylittävältä osalta.
- Taloutta tasapainotetaan laajaa keinovalikoimaa hyödyntäen: toimintamenoja ja investointeja karsitaan, toimintatuottoja pyritään kasvattamaan, kertaluonteisia käyttöomaisuuden myyntejä toteutetaan ja tarvittaessa tarkistetaan kunnallis- tai kiinteistöveroprosentteja.
- Investointeja priorisoidaan ja jaksotetaan siten, että lainakanta säilyy kuntien keskiarvon alapuolella valtuustokauden loppuun asti.
- Henkilöstömenoja pyritään alentamaan suunnittelemalla työn tekemisen tapoja uudelleen ja hyödyntämällä vaihtuvuutta ja eläköitymisiä. Samalla tarkastellaan vuonna 2023 voimaan tulleen organisaation toimivuutta ja tehdään tarvittaessa siihen muutoksia.
- Ohjelma viedään valtuuston päätettäväksi kesäkuussa 2026, jonka jälkeen vuoden 2027 talousarviokehys annetaan hyväksytyn ohjelman mukaisesti. Lautakuntien ja johtokuntien tulee hyväksyä omat esityksensä vakauttamisohjelman toimenpiteistä 30.4.2026 mennessä.
- Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että ohjelmassa tavoitellaan tämän hetken arvion mukaan vähintään 8 miljoonan euron tasapainottamistoimia toimialojen käyttötaloudesta, mikä vastaa noin 3 prosenttia kaupungin kokonaismenoista. Ohjelman valmistelussa huomioidaan kevään aikana tulevat uudet ennusteet, jotka saattavat muuttaa tavoitetasoa.
- Valmistelussa kuullaan henkilöstöä, vaikuttamistoimielimiä, kaupungin asukkaita ja muita sidosryhmiä.
Kaupunginjohtaja
Kaupunginhallitus päättää käynnistää talouden vakauttamisohjelman laadinnan siten, että ohjelma saadaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi kesäkuussa 2026. Ohjelman valmistelussa noudatetaan edellä pykälätekstissä mainittuja linjauksia.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |