Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 22.08.2024/Asianro 4



 

Osavuosiraportti 2/2024

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.08.2024     

793/02.02.02/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

hallintopäällikkö Mervi Tuominen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Vuoden 2024 toisessa osavuosiraportissa on huomioitu talouden, toiminnallisuuden ja toimintaympäristön kokonaisuus aikavälillä 1-6/2024 talousarvioon ja käyttösuunnitelmaan 2024 verraten. 

  

Talousarvioon 2024 kirjatut, kaupungin strategiaan perustuvat tavoitteet huomioidaan toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan osavuosiraporttien kohdalla. Puolivuosikatsauksen perusteella toteutumisen arviointi on vielä vaikeaa, koska kyse on pidemmän aikavälin kokonaisuuksista.  Jo tässä vaiheessa voidaan kuitenkin osoittaa, että tavoitteisiin ollaan kuitenkin suurelta osin pääsemässä. 

  

Väestöennusteiden mukaan lasten määrä laskee tulevina vuosina sekä varhaiskasvatusikäisissä, mutta myös peruskouluikäisissä muutamilla sadoilla lapsilla muuttovoitosta huolimatta. Vielä tulevana lukuvuonna lasten määrän vähenemä ei näy koulunsa aloittavien ikäluokassa juurikaan. Varhaiskasvatuksessa lasten määrä pysyy ennallaan, koska osallistumisaste kasvaa edelleen. 

  

Kasvun ja oppimisen palveluverkkoselvitystyö aloitettiin alkuvuodesta ja jatkuu aktiivisena. Palveluverkkotyön etenemisestä raportoidaan lautakunnalle kuukausittain erillisenä asiana ja asian eri vaiheista lautakunta antaa lausuntonsa kaupunginhallitukselle. 

  

Taloudellisesta näkökulmasta toimialalla edetään tässä vaiheessa vuotta talousarvion ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Henkilöstökustannuksia seurataan kuukausittain ja erityisen tarkasti varhaiskasvatuksessa, jossa alkuvuoden osalta henkilöstökustannukset ovat olleet hieman muita palvelualueita korkeammalla tasolla. Koulujen uuden lukuvuoden henkilöstökuluista saadaan tarkempaa tietoa vasta lokakuussa. 

 

Ateriapalveluiden järjestelmätoimittajalla on ollut alkuvuoden aikana laskutushaasteita, jonka vuoksi varhaiskasvatuksen ateriapalveluostoissa näkyy noin 1,5, miljoonan euron virhe. Tämä kokonaisuus vastaa koko varhaiskasvatuspalveluissa noin -3,5 % vajetta toimintamenojen toteumassa, toimialan osalta virhe on reilun prosentin luokkaa. 

  

Hankkeiden ja rahoitusten määrän vähetessä omavastuuosuuksien osuus talousarviossa on pienentynyt edellisiin vuosiin verrattuna. Hankkeiden määrää arvioidaan vuosittain etukäteen, ja kuluvan vuoden osalta on nähtävissä laskua haettavissa olevissa hankerahoissa ja siten myös rahoitusten saamisessa. Asetettuihin tavoitteisiin pääseminen näyttää epävarmalta, mutta vaatii vielä syyskauden aikana tarkastelua. 

 

Liite

Kasvun ja oppimisen toimialan osavuosiraportti 2/2024 

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee osavuosiraportin 2/2024 tiedoksi.