Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 132


Viranhaltijapäätökset Tjänsteinnehavarbeslut

Viranhaltijoiden tekemien päätösten seuraaminen

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 13.06.2024 § 132  

    

Seuraavat viranhaltijat ovat lähettäneet päätöksensä:

 

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen: § 15, 19/2024

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Rikard Lindström: § 30/2024

Varhaiskasvatuksen ohjaaja Marjaana Kantonen: § 19-24/2024

Aluerehtori Pekka Hurskainen: § 6-7/2024

Alluerehtori Juha-Pekka Levänen: § 17, 19-21, 25/2024

 

Koulujen rehtorit:

Strömborgska skolan/Carola Wiksten § 26/2024

 

Puheenjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee päätökset tiedoksi ja ilmoittaa viranhaltijoille, että lautakunta ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.    

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi päätökset tiedoksi ja ilmoittaa viranhaltijoille, että lautakunta ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.