Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 49



 

Osavuosiraportti 1/2024

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 25.04.2024 § 49  

793/02.02.02/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

hallintopäällikkö Mervi Tuominen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Vuoden 2024 ensimmäisessä osavuosiraportissa on huomioitu talouden, toiminnallisuuden ja toimintaympäristön kokonaisuus aikavälillä 1-3/2024 talousarvioon ja käyttösuunnitelmaan 2024 verraten.

 

Talousarvioon 2024 kirjatut, kaupungin strategiaan perustuvat tavoitteet huomioidaan toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan osavuosiraporttien kohdalla. Vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden perusteella toteutumisen arviointi on vielä vaikeaa, koska kyse on pidemmän aikavälin kokonaisuuksista.  

 

Väestöennusteiden mukaan lasten määrä laskee tulevina vuosina sekä varhaiskasvatusikäisissä, mutta myös peruskouluikäisissä muutamilla sadoilla lapsilla muuttovoitosta huolimatta. Vielä tulevana lukuvuonna lasten määrän vähenemä ei näy koulunsa aloittavien ikäluokassa juurikaan. Varhaiskasvatuksessa lasten määrä pysyy ennallaan, koska osallistumisaste kasvaa edelleen.

 

Kasvun ja oppimisen palveluverkkoselvitystyö on aloitettu ja jatkuu koko kuluvan vuoden. Palveluverkkotyön etenemisestä raportoidaan lautakunnalle erillisenä asiana.

 

Taloudellisesta näkökulmasta toimialalla edetään tässä vaiheessa vuotta talousarvion ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Henkilöstökustannuksia seurataan kuukausittain ja erityisen tarkasti varhaiskasvatuksessa, jossa alkuvuoden osalta henkilöstökustannukset ovat olleet hieman muita palvelualueita korkeammalla tasolla.  

 

Hankkeiden ja rahoitusten määrän vähetessä omavastuuosuuksien osuus talousarviossa on pienentynyt edellisiin vuosiin verrattuna.

 

Toimintatuottoihin vuodelle 2024 on arvioitu hanketuottoja n. 2,2 milj. €. Summaan on arvioitu mukaan noin 200.000 euroa vuonna 2022 saadusta varhaiskasvatuksen hankkeesta. Kirjanpidon virheenä tämä summa on jäänyt siirtämättä vuodelle 2024, joten arvioitu kokonaisuus voi tästä syystä alittua.

 

Liite:

Kasvun ja oppimisen toimialan osavuosiraportti 1/2024

 

Hallintopäällikkö

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee osavuosiraportin 1/2024 tiedoksi.

 

Päätös

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi osavuosiraportin 1/2024 tiedoksi.