Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 24.10.2024/Asianro 6


 

Toiminnalliset muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1/2025

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 24.10.2024     

2380/12.07.00.00/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli 23.11.2023/§ 105 tarveselvitystä Omenatarhan palvelualueen varhaiskasvatuspalveluista. Lautakunta totesi, että tarve on selkeästi osoitettavissa varhaiskasvatuksen lisäpaikoille vuoden 2024 alusta lähtien. Kaupunginhallitus päätti 3.6.2024/§ 175 keskusta-alueen päiväkotipaikkojen lisätilojen vuokrasopimuksen hyväksymisestä. Syyskuussa varmistui, että tilapäistilat tullaan sijoittamaan uimahallin viereiselle tontille.

 

Keskusta-alueen tilapäistilojen avulla pystytään vastaamaan eri alueiden palvelutarpeisiin. Omenatarhan alueen ja muun itäisen alueen, keskustan alueen ja joen länsipuolen uusia varhaiskasvatuspaikan tarvitsijoita voidaan sijoittaa keskustan tilapäistiloihin.

Kevään ja syksyn 2024 aikana varhaiskasvatuspalvelut on järjestänyt tarvittavat lisäpaikat päiväkoteihin perustamalla lisäryhmiä olemassa oleviin päiväkoteihin. Lisäryhmät on saatu palkkaamalla lisähenkilöstöä ja järjestämällä päiväkotien tiloja tilapäisesti lapsiryhmille.

 

Lisätilojen rakennuslupaa vielä odotellaan ja arvio on, että lupa saadaan lokakuun lopussa, jonka jälkeen toimitilajohto käynnistää tilapäistilojen sijoittamiseen liittyvät toimenpiteet. Tilojen käyttöönotto on suunniteltu tapahtuvan   alkuvuodesta 2025.

 

Tilapäistilojen käyttöönoton myötä päiväkodeissa toimivista lisäryhmistä sekä  vuokratiloista Rauhankadulla ja Kaivokadulla voidaan luopua.

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen toiminnalliset muutokset alkuvuodesta 2025.