Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Esityslista 24.10.2024/Asianro 5



 

Osavuosiraportti 3/2024

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta 24.10.2024     

793/02.02.02/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

hallintopäällikkö Mervi Tuominen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Vuoden 2024 kolmannessa osavuosiraportissa on huomioitu talouden, toiminnallisuuden ja toimintaympäristön kokonaisuus aikavälillä 1–9/2024 talousarvioon ja käyttösuunnitelmaan 2024 verraten.

 

Talousarvioon 2024 kirjatut, kaupungin strategiaan perustuvat tavoitteet huomioidaan toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan osavuosiraporttien kohdalla. Uuden lukuvuoden alettua voidaan osoittaa, että tavoitteisiin ollaan suurelta osin pääsemässä.

 

Väestöennusteiden mukaan lasten määrä laskee tulevina vuosina sekä varhaiskasvatusikäisissä, mutta myös peruskouluikäisissä muutamilla sadoilla lapsilla muuttovoitosta huolimatta. Vielä kuluvana lukuvuonna lasten määrän vähenemä ei näkynyt koulunsa aloittaneiden ikäluokassa juurikaan. Varhaiskasvatuksessa lasten määrä on pysynyt ennallaan, koska osallistumisaste on kasvanut edelleen.

 

Kasvun ja oppimisen palveluverkkoselvitystyö aloitettiin alkuvuodesta 2024 toimialojen yhteistyönä. Palveluverkkosuunnitelma on valmistunut syyskuun lopulla ja se lähtee lautakunnille lausuttavaksi ennen päätöksentekoa. Palveluverkkotyön etenemisestä on raportoitu lautakunnalle kuukausittain erillisenä asiana koko sen etenemisen ajan.

 

Taloudellisesta näkökulmasta toimialalla edetään kulujen osalta tässä vaiheessa vuotta talousarvion ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Tuottojen osalta talousarvion tavoitteeseen ei todennäköisesti päästä. Suurimpana syynä tähän ovat avustusten ja hankerahojen laskeneet määrät. Hankkeiden ja rahoitusten määrän vähetessä omavastuuosuuksien osuus talousarviossa on pienentynyt edellisiin vuosiin verrattuna.

 

Henkilöstökustannuksia seurataan kuukausittain ja erityisen tarkasti varhaiskasvatuksessa, jossa alkuvuoden osalta henkilöstökustannukset ovat olleet hieman muita palvelualueita korkeammalla tasolla.

 

Valtuuston toukokuussa 2024 päättämän talouden ja tuottavuuden tasapainotusohjelman toteutuminen toimialalla vuoden 2024 osalta on huomioitu talousarviomuutoksissa.

 

Liite

Kasvun ja oppimisen toimialan osavuosiraportti 3/2024

 

Sivistysjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee osavuosiraportin 3/2024 tiedoksi