Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 125



 

Kaupunginjohtajan muotokuva

 

Kaupunginhallitus 06.02.2024 § 42 

 

Valmistelu- ja lisätiedot

Vapaa-aikajohtaja Minna Särelä, kulttuuripalvelupäällikkö Susann Hartmann, johdon assistentti Johanna Waltonen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula on jättänyt kaupunginjohtajan viran 10.12.2023. Pitkäaikaisesti toimineesta kaupunginjohtajasta on eläkkeelle jäämisen tai eroamisen yhteydessä perinteisesti maalattu muotokuva.

                                                   

Kaupunginjohtajan muotokuvan teettämisestä päättää kaupunginhallitus. Muotokuva teetetään toimikauden päätyttyä ja kyseisen henkilön luvalla. Hankkeen kustannukset tulevat maksettavaksi kaupunginhallituksen määrärahoista.

 

Muotokuva tulee kaupungin omistukseen osaksi Porvoon kaupungin taidekokoelmaa.

 

 vt. Kaupunginjohtaja 

Kaupunginhallitus päättää aiemman käytännön mukaisesti Porvoon kaupunginjohtajan tehtävän jättäneen Jukka-Pekka Ujulan muotokuvan tilaamisesta ja valtuuttaa Porvoon vt. kaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz valmistelemaan kaupunginhallitukselle yksityiskohtaisen esityksen kustannusarvioineen ja aikatauluineen keväällä 2024.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti aiemman käytännön mukaisesti Porvoon kaupunginjohtajan tehtävän jättäneen Jukka-Pekka Ujulan muotokuvan tilaamisesta ja valtuuttaa Porvoon vt. kaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz valmistelemaan kaupunginhallitukselle yksityiskohtaisen esityksen kustannusarvioineen ja aikatauluineen keväällä 2024.

 

 

Kaupunginhallitus 15.04.2024 § 125  

130/00.00.02.01/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

Vapaa-aikajohtaja Minna Särelä, kulttuuripalvelupäällikkö Susann Hartman, johdon assistentti Johanna Waltonen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Muotokuvahankintaa valmistellut työryhmä on tutustunut useisiin taiteilijavaihtoehtoihin ja käynyt keskustelua vaihtoehdoista kulttuuripalveluiden ja Porvoon museon taideasiantuntijoiden kanssa. Valmistelutyön perusteella työryhmä esittää, että muotokuva kaupunginjohtajasta tilataan kuvataiteilija Sirpa Särkijärveltä hintaan 18 181,82 euroa (alv. 0%). Jukka-Pekka Ujula on hyväksynyt esitetyn taiteilijaehdokkaan. Taiteilija luovuttaa työt tilaajalle viimeistään 2.12.2024.

 

Hankinta sisältää yhden virallisen muotokuvan ja yhden muistomuotokuvan. Tekniikkana molemmissa on akryyli kankaalle. Muotokuvia ei kehystetä. Virallinen muotokuva asetetaan esille kaupungintaloon ja muistomuotokuva luovutetaan lahjana Jukka-Pekka Ujulalle.

Tilauksesta laaditaan erillinen tilaussopimus.

 

Liite

Tarjous muotokuvasta muotokuvaliitteineen 11.4.2024

 

vt. Kaupunginjohtaja 

Kaupunginhallitukselle esitetään, että muotokuva hankitaan tarjouksen mukaisesti kuvataiteilija Sirpa Särkijärveltä hintaan 18 181,82 euroa (alv. 0%). Muotokuvat luovutetaan tilaajalle viimeistään 2.12.2024. Kulttuuripalveluille annetaan tehtäväksi valmistella tilaussopimus taiteilijan kanssa.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti, että muotokuva hankitaan tarjouksen mukaisesti kuvataiteilija Sirpa Särkijärveltä hintaan 18 181,82 euroa (alv. 0%). Muotokuvat luovutetaan tilaajalle viimeistään 2.12.2024. Kulttuuripalveluille annetaan tehtäväksi valmistella tilaussopimus taiteilijan kanssa.