Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 12


 

Porvoo-mitali

 

Kaupunginhallitus 03.10.2022 § 312 

 

 

Valmistelu- ja lisätiedot

kulttuuripalveluiden päällikkö Susann Hartman, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Anders Lindholm-Ahlefelt, hyvinvointikoordinaattori Petra Bärlund-Hämäläinen, johdon assistentti Johanna Waltonen, matkailu- ja markkinointipäällikkö Sari Myllynen, etunimi.sukunimi@porvoo

 

Kaupunginhallitus päätti 9.8.2021 § 279 yksimielisesti hyväksyä kaupunginhallituksen puheenjohtajan esityksen, että kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluille annetaan tehtäväksi valmistella Porvoo-mitali osana Porvoon 675-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.01.2022 §11 päättänyt vahvistaa Porvoo-mitalin säännöt seuraavasti:

 

  • Porvoon kaupunginhallitus valitsee Porvoo-mitalin saajan ilman hakua. 
  • Mitali myönnetään kunnianosoituksena porvoolaiselle, joka on ansiokkaasti toiminut Porvoon hyväksi tai tehnyt Porvoota tunnetuksi työllään. Mitali voidaan myös myöntää usealle henkilölle tai porvoolaiselle yhteisölle. Mitali on tunnustus tehdystä työstä. Henkilö tai yhteisö voi saada mitalin vain yhden kerran.
  • Valmistelusta vastaa kaupunginjohtajan asettama toimikunta kaupunkilaisia osallistavalla tavalla. Ellei jonakin vuonna voida nimetä riittävästi ansioitunutta henkilöä, mitalia ei myönnetä.
  • Kaupunki jakaa mitalin juhlatilaisuudessa.

 

Kaupunginjohtaja on 15.2.2022 §4 asettanut Porvoon mitalin toimikunnan valmistelemaan yksityiskohtaisempaa Porvoo-mitali käytäntöä ja ensimmäistä mitalijakoa vuonna 2022. Toimikunta on kevään 2022 aikana inventoineet kaupungin olemassa olevat vanhat mitalit tai vastaavat mitaliksi soveltuvat esineet. Vanhat mitalit on tehty täysin eri tarpeisiin ja siksi toimikunta ei katso niiden suoraan soveltuvan uuteen tarkoitukseen. Esimerkiksi 650 juhlavuoden mitali, jonka teema on DCL (650 vuotta roomalaisilla numeroilla) ei toimikunnan mukaan heijasta 675 vuoden juhlateemaa riittävällä tavalla. Helpoin ja nopein ratkaisu Porvoo-mitali osalta on käyttää 650 juhlavuoden (DCL) mitalia, joita kaupungilla on kolme (3) kpl kokoelmissaan, mutta pitkällä tähtäimellä täysin uusi mitali tulisi suunnitella tarkoitukseen.

 

Todettakoon, että täysin uuden mitalin teettäminen on haasteellista asetetussa aikataulussa ja tarkoittaisi käytännössä sitä, että uusi Porvoo-mitali olisi jaettavissa vasta vuonna 2023. Mikäli näin kuitenkin halutaan toimia, kaupunki tulisi viipymättä järjestää Porvoo-mitalin osalta kutsukilpailu muutamalle (kahdelle tai kolmelle) Porvoossa asuvalle taiteilijalle. Kutsukilpailuun osallistuneille tulee tällöin maksaa kertapalkkio (1.000-2.000 €/taiteilija), kertapalkkion suuruus tulisi määritellä ennen kilpailun aloittamista. Kutsukilpailu tarvitsee myös valitsijaraadin, joka tulisi nimetä kilpailun järjestämisen yhteydessä. Mikäli päädytään teettämään uusi mitali, tulisi myös päättää kuinka monta mitalia lyödään tulevaisuuttaa ajatellen (yksittäisen mitalin tuotantokustannukset ovat 300-500 €/mitali). Mitaleita voidaan toki tulevaisuudessa teettää lisää ja kutsukilpailun voittajan kanssa solmitaan erillissopimus, jossa määritellään yhteistyö tulevaisuudessa sekä mahdolliset muutokset itse teokseen (mitaliin) ja niistä aiheutuvat kustannukset.

 

 

Vuoden 2022 osalta tulisi siis tehdä päätös siitä, käytetäänkö olemassa olevaa 650 juhlavuoden (DCL) mitalia ei ja samalla tulisi päättää järjestääkö kaupunki Porvoo-mitalin kutsukilpailun. Joka tapauksessa mitalit numeroidaan ja mitalin saajista pidetään kirjaa asianmukaisella tavalla. Mitalin luovuttamisesta ja siihen liittyvistä järjestelyistä vastaa kaupungin johto yhdessä kulttuuriasioista vastaavan toimialan kanssa, itse mitalien mahdollisista hankinnoista tai kutsukilpailun järjestämisestä vastaa kulttuuripalvelut.

 

Mikäli päätetään järjestää Porvoo-mitalin kutsukilpailu, kulttuuripalvelut laatii kutsukilpailulle alustavan ohjeistuksen, joka hyväksytään erikseen kaupunginhallituksessa.

 

Kaupunginhallituksen 20.12.2021 (§ 450) tehdyn päätöksen mukaan Porvoo -mitalin suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät kustannukset katetaan kaupunginhallituksen määrärahoista.

 

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää, että Porvoo-mitali kutsukilpailu käynnistetään syksyn 2022 aikana tavoitteena jakaa uusi, uniikki Porvoon-mitali vuodesta 2023 lukien, kulttuuripalvelut laati kutsukilpailulle alustavan ohjeistuksen joka hyväksytään erikseen kaupunginhallituksessa. Vuoden 2023 mitalin saajasta päätetään erikseen kaupunginhallituksessa kaupunginjohtajan asettaman toimikunnan ehdotuksen perusteella, ehdotus valmistellaan kaupunkilaisia osallistavalla tavalla.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Porvoo-mitali kutsukilpailu käynnistetään syksyn 2022 aikana tavoitteena jakaa uusi, uniikki Porvoon-mitali vuodesta 2023 lukien, kulttuuripalvelut laati kutsukilpailulle alustavan ohjeistuksen joka hyväksytään erikseen kaupunginhallituksessa. Vuoden 2023 mitalin saajasta päätetään erikseen kaupunginhallituksessa kaupunginjohtajan asettaman toimikunnan ehdotuksen perusteella, ehdotus valmistellaan kaupunkilaisia osallistavalla tavalla.

 

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 23 

 

 

Toimikunta on esittänyt, että kaupunki hyväksyisi sopimuspohjan Porvoo-mitalin suunnittelun luonnostyöstä. Kyseessä on rinnakkainen luonnostilaus, jonka kautta luonnoksia pyydetään useammalta (3-5) taiteilijalta. Kriteerit valittaville taiteilijoille ovat: 1) taiteilija asuu ja työskentelee Porvoossa tai taiteilijalla on vahva yhteys Porvooseen, 2) taiteilija on ansioitunut kuvanveistäjä, muotoilija tai keraamikko. Taiteilijoille varataan n. 2 kuukautta luonnostyötä varten, jonka jälkeen Porvoo-mitalin toimikunta valitsee taiteilijan, jonka luonnos toteutetaan. Mitalit tulee valmistua viimeistään syksyn alkuun mennessä 2023.

 

Taiteilijoille maksettava luonnospalkkio on 1 500 euroa. Mitalia toteutettavan ehdotuksen tekijälle maksetaan lisäksi 1 000 euron korvaus ehdotuksen toteutusoikeuksista ja toteutuksen valvonnasta. Mitalin tuotantokustannuksiin ja mitalin suojarasiaa varten varataan myös määräraha.

 

Toimikunta esittää lisäksi, että ehdotuksia vuoden 2023 mitalin saajaksi pyydetään verkkolomakkeella organisaatioilta, järjestöiltä ja yksityishenkilöiltä. Kirjallisesti perustellut ehdotukset toimitetaan Porvoo-mitalin toimikunnalle syksyn alussa. Kaupunginhallitus valitsee ehdotusten pohjalta mitalin saajan.

 

Liitteet

Sopimus Porvoo-mitalin suunnittelun luonnostyöstä

  Porvoo-mitalin hankinta: prosessi ja aikataulu

 

Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus merkitsee selostuksen tiedokseen ja oikeuttaa vapaa-aikajohtajan tekemään asiaan liittyvät päätökset.

 

  Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti merkitä selostuksen tiedokseen ja oikeuttaa vapaa-aikajohtajan tekemään asiaan liittyvät päätökset.

 

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 12  

2548/02.05.01.02/2022  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

Vapaa-aikajohtaja Minna Särelä, minna.sarela@porvoo.fi

 

Porvoon kaupunginhallitus valitsee Porvoo-mitalin saajan ilman hakua. Mitali myönnetään kunnianosoituksena porvoolaiselle, joka on ansiokkaasti toiminut Porvoon hyväksi tai tehnyt Porvoota tunnetuksi työllään. Mitali voidaan myös myöntää usealle henkilölle tai porvoolaiselle yhteisölle. Mitali on tunnustus tehdystä työstä. Henkilö tai yhteisö voi saada mitalin vain yhden kerran.

 

Valmistelusta vastaa kaupunginjohtajan asettama toimikunta kaupunkilaisia osallistavalla tavalla. Ellei jonakin vuonna voida nimetä riittävästi ansioitunutta henkilöä, mitalia ei myönnetä.

 

Kaupunki jakaa mitalin juhlatilaisuudessa.

 

Kaupunginhallitus päätti 3.10.2022 (§ 312), että kaupunginhallitus valitsee Porvoo-mitalin saajan kaupunginjohtajan asettaman toimikunnan ehdotuksen perusteella, ja että ehdotus valmistellaan kaupunkilaisia osallistavalla tavalla. Ehdotuksia vuoden 2023 mitalin saajaksi pyydettiin verkkolomakkeella organisaatioilta, järjestöiltä ja yksityishenkilöiltä. Avoin verkkolomake Porvoo-mitalin saajan ehdottamiseksi oli avoinna lokakuussa 2023. Mitalin saajaksi ehdotettiin 25 eri henkilöä / tahoa. Kaikki verkkolomakkeella toimitetut ehdokkaat perusteluineen esiteltiin kaupunginhallitukselle joulukuussa 2023. Kaupunginhallitus valitsee mitalin saajan näiden ehdokkaiden joukosta.

 

vt. Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää Porvoo-mitalin 2023 saajasta. Todettiin, että saajan valinta oli mitalille asetettujen sääntöjen mukainen. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan asettaman toimikunnan valmistelemaan juhlatilaisuuden, jossa mitalin saaja paljastetaan ja mitali luovutetaan valitulle palkittavalle.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti, että Porvoo-mitali 2023 jaetaan suunnistusseura OK Trianille. Todettiin, että saajan valinta oli mitalille asetettujen sääntöjen mukainen. Kaupunginhallitus valtuutti kaupunginjohtajan asettaman toimikunnan valmistelemaan juhlatilaisuuden, jossa mitalin saaja paljastetaan ja mitali luovutetaan valitulle palkittavalle.