Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 177



 

Kaupunkikehityslautakunnan alaisten viranhaltijoiden käsittelemät sekä saapuneet kuntalaisaloitteet 9.11.2023 lähtien

 

Kaupunkikehityslautakunta 11.12.2023 § 177  

2224/00.00.02.01/2023  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

Hallintopäällikkö Sirpa Salminen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Porvoon kaupungin hallintosäännön 109 §:n mukaisesti kuntalaisaloitteet vastauksineen tulee antaa tiedoksi sille luottamuselimelle, jonka alaisuuteen aloitteen vastaaminen katsotaan valmistelun toimesta kuuluvan.

 

Lautakunnalle annetaan tiedoksi viranhaltijoiden käsittelemät kuntalaisaloitteet sekä vastaukset 9.11.2023 lähtien.

 

Liitteet

Kuntalaisaloite_Aloite koirapuistojen lisäämiseksi

Vastaus kuntalaisaloitteeseen_aloite koirapuistojen lisäämiseksi

 

Kuntalaisaloite_Pappilanmäen ajonopeuksien rajoittaminen ja mukulakiveyksen haittojen poistaminen

Kuntalaisaloite_Pappilanmäen ajonopeuksien rajoittaminen ja mukulakiveyksen haittojen poistaminen_allekirjoittajat

Vastaus kuntalaisaloitteeseen_Pappilanmäen mukulakivettyjen katujen melua

 

Kuntalaisaloite_metalliportit estämään suojatiellä ja pyörätiellä ajamisen moottoriajoneuvoilla_Anonymisoituu

Vastaus kuntalaisaloitteeseen_ Metalliportit estämään suojatiellä ja pyörätiellä ajamisen moottoriajoneuvoilla

 

Kuntalaisaloite, koskien tien ja puusiltojen ym kuntoa kohde Sikosaarentie ynnä Ruskiksen näkötornille pääsyä_anonym

Vastaus Kuntalaisaloitteeseen_Sikosaaren siltojen lintutornin polun parantaminen

 

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta

1
merkitsee tiedokseen liiteaineiston mukaiset kuntalaisaloitteet ja toteaa loppuun käsitellyiksi ne aloitteet, joihin on vastattu.

2
lähettää vastatut aloitteet tiedoksi edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti
1
merkitä tiedokseen liiteaineiston mukaiset kuntalaisaloitteet ja todeta loppuun käsitellyiksi ne aloitteet, joihin on vastattu.
2
lähettää vastatut aloitteet tiedoksi edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.