RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suomenkielisen kesäkotisäätiön hallitus
Suomenkielinen koulutusjaosto 13.06.2023 § 57
1733/00.00.01.01/2023
Valmistelu- ja lisätiedot perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen jari.kettunen@porvoo.fi
Suomenkielisen kesäkotisäätiön asioita hoitaa ja sen päätäntävaltaa käyttää säätiön hallitus, johon Porvoon kaupungin suomenkielinen koulutusjaosto valitsee toimikaudekseen neljä jäsentä sekä kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja Porvoon opettajien ammattiyhdistys r.y. kaupungin suomenkielisen peruskoulun opettajien keskuudesta vastaavaksi ajaksi kaksi jäsentä sekä kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi hallitukseen kuuluu kaupungin suomenkielinen
perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja virkansa puolesta. Hallitusta tulee täydentää, koska hallituksen jäsen Toni Airas on ilmoittanut erostaan paikkakunnalta muuton vuoksi.
Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja
Suomenkielinen koulutusjaosto valitsee Toni Airaksen tilalle kesäkotisäätiön hallituksen uuden jäsenen.
Päätös
Suomenkielinen koulutusjaosto valitsi keskuudestaan Toni Airaksen tilalle Kesäkotisäätiön hallitukseen Roger Nordmanin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |