RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Suomenkielinen koulutusjaosto
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Linnankosken lukion ja aikuislinjan opetusresurssi lv 2023-2024
Suomenkielinen koulutusjaosto 16.03.2023 § 25
673/12.00.01/2023
Valmistelu- ja lisätiedot perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja Jari Kettunen jari.kettunen@porvoo.fi
Linnankosken lukion ja aikuislinjan kurssiresurssi päätetään lukuvuosittain. Vuoden 2023 talousarvion mukainen kurssimäärä lukuvuonna 2022-2023 Linnankosken Lukion ja aikuislinjan toimintaan on ollut kokonaisuudessaan 921 kurssia.
Suomenkielinen koulutusjaosto on määritellyt lukion aloituspaikat siten, että vuosittain enintään 210 opiskelijaan voidaan hyväksyä aloittamaan ja että lukioon hyväksyttävien opiskelijoiden keskiarvo on vähintään 7,00. lukuvuonna 2022-2023 lukiossa aloitti 210 opiskelijaa.
Linnankosken lukion rehtorit ovat valmistelleet esityksen lukuvuoden 2023-2024 kurssimäärästä. Esityksessä on lähdetty siitä, että Linnankosken lukioon otetaan yhteensä 210 alkavaa opiskelijaa jaoston päätöksen mukaisesti. Esityksessä ei ole huomioitu aikuisten perusopetuksen resursointia. Resurssitarvetta perustellaan sillä, että sisäänoton kasvaessa kaikki opiskelijat eivät aina mahdu olemassa oleviin ryhmiin, jolloin ryhmiä on lisättävä. Lisäksi aikuislinjan puolella kirjoitettavien aineiden määrän lisäys lisää myös kurssitarvetta. Yliopistojen ja korkeakoulujen muuttuneet sisäänpääsyvaatimukset ovat kasvattaneet myös neljännen vuosikurssin opiskelijoiden määrää keskimäärin 15 opiskelijalla.
Esitystä on käyty läpi koulutustoimessa tarkastellen Linnankosken lukion ja aikuislinjan talousarviota 2023, opiskelijoiden opetuksen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä jaoston aikaisemmin tekemää linjausta aloittavien opiskelijoiden määrästä.
Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja
Suomenkielinen koulutusjaosto päättää, että lukuvuonna 2023-2024 Linnankosken lukion ja aikuislinjan toimintaan kokonaisuudessaan voidaan käyttää yhteensä 921 kurssia ja aloittavien opiskelijoiden määrä on 210. Kurssimäärän lisäys tulee huomioida vuoden 2024 talousarvion valmistelussa.
Päätös
Suomenkielinen koulutusjaosto päätti, että lukuvuonna 2023-2024 Linnankosken lukion ja aikuislinjan toimintaan kokonaisuudessaan voidaan käyttää yhteensä 921 kurssia ja aloittavien opiskelijoiden määrä on 210. Kurssimäärän lisäys tulee huomioida vuoden 2024 talousarvion valmistelussa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |