RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Porvoon kaupungin liittyminen asiantuntijajäseneksi Elävät Kaupunkikeskustat ry:hyn
Kaupunkikehityslautakunta 21.03.2023 § 39
680/00.01.04/2023
Valmistelu- ja lisätiedot
Kaupunkikehitysjohtaja Dan Mollgren, dan.mollgren@porvoo.fi
Vuonna 1997 perustettu Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry on kaupunkikeskustojen kehittämisen kattojärjestö. Yhdistyksen tehtävänä on Suomen kuntakeskusten jatkuva kehittäminen eläviksi, elinvoimaisiksi, viihtyisiksi ja kilpailukykyisiksi. Yhdistys välittää tietotaitoa ja kokemusta elinkeinoelämän, kaupunkien/kuntien, kiinteistönomistajien, palveluiden tuottajien, asiantuntijoiden ja muiden toimijoiden kesken. Yhdistys hankkii keskustojen kehittämistyölle julkisuutta ja osallistuu keskustojen kehittämistyön vauhdittamiseen Suomessa. Jäsenmäärä on noin 90 jäsenyhteisöä.
Yhdistyksen visio on, että Suomen keskustat ovat elinvoimaisia. EKK:n kehityskuvassa lisääntyvä tutkimustieto ja elinvoimalaskenta tuottavat vertailukelpoista tietoa keskustoista.
EKK ry on alkuvuonna 2023 tiedustellut Porvoon kaupungin kiinnostusta yhdistyksen jäsenyydestä. Kutsuttuna asiantuntijana Porvoon kaupungin edustajalla olisi puheoikeus yhdistyksen hallituksen kokouksissa. EKK ry:n hallitus kokoontuu 30.3.2023, jolloin se käsittelee uusia jäsenhakemuksia.
Kaupunkikehitysjohtaja
Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Porvoon kaupunki ilmoittaa Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry:lle halukkuutensa liittyä asiantuntijajäseneksi jäsenmaksua vastaan. Vuonna 2023 asiantuntijajäsenmaksu on 1 390 euroa/vuosi. Porvoon kaupungin edustaja EKK ry:n hallituksessa on kaupunkikehitysjohtaja.
Päätös
Kaupunkikehityslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Porvoon kaupunki ilmoittaa Elävät Kaupunkikeskustat (EKK) ry:lle halukkuutensa liittyä asiantuntijajäseneksi jäsenmaksua vastaan. Vuonna 2023 asiantuntijajäsenmaksu on 1 390 euroa/vuosi. Porvoon kaupungin edustaja EKK ry:n hallituksessa on kaupunkikehitysjohtaja.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |