RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sopimus pohjakartan laatimisen kustannusten jakamisesta, Kilpilahti, Neste Oyj
Kaupunkikehityslautakunta 21.03.2023 § 35
334/10.02.06/2023
Valmistelu- ja lisätiedot
kaupungingeodeetti Karin Kolis, karin.kolis@porvoo.fi
Kilpilahden alueelle ollaan laatimassa uutta asemakaavaa, jota varten on tarpeen laatia uusi pohjakartta alueesta.
Kaupunkikehityslautakunta päätti 22.3.2022 § 43 sopimuksesta pohjakartan laatimisen kustannusten jaosta Porvoon kaupungin ja Neste Oyj:n välillä. Kaupunkikehityslautakunnassa hyväksytyn sopimusluonnoksen mukaisesti kaupunki olisi tilannut konsultilta pohjakartan laatimisen, ilmakuvauksen, laserkeilauksen ja ortokuvamosaiikin ja laskuttanut osuuden kustannuksista Neste Oyj:ltä.
Tämän jälkeen on kuitenkin todettu, että Kilpilahden alueen erityislaatuisuuden ja turvallisuusmääräysten takia on tarpeen, että Neste Oyj toimii työn tilaajana.
Neste Oyj on talven aikana kilpailuttanut pohjakartoituksen ja valinnut konsultin, yhteistyössä Porvoon kaupungin kanssa. Kaupunki toimii maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaavoitusmittauksen valvojana ja hyväksyy pohjakartan.
Kustannukset jaetaan alkuperäisen päätöksen mukaisesti maanomistuksen mukaisten pinta-alojen suhteessa. Kaupungin osuus konsultin kustannuksista on saatujen tarjousten perusteella noin 3500 euroa. Lisäksi kaupunki ajantasaistaa osan pohjakartasta omana työnään.
Neste Oyj:n neuvottelijat ovat omalta osaltaan hyväksyneet sopimuksen.
Liite
Sopimusluonnos
Kaupunkikehitysjohtaja
Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen sopimuksen pohjakartan laatimisen kustannusten jaosta Neste Oyj:n kanssa.
Sopimukseen voidaan ennen allekirjoitusta tehdä teknisluonteisia tarkistuksia.
Kaupungingeodeetti valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus Porvoon kaupungin puolesta.
Päätös
Kaupunkikehityslautakunta päätti hyväksyä liitteen mukaisen sopimuksen pohjakartan laatimisen kustannusten jaosta Neste Oyj:n kanssa.
Sopimukseen voidaan ennen allekirjoitusta tehdä teknisluonteisia tarkistuksia.
Kaupungingeodeetti valtuutettiin allekirjoittamaan sopimus Porvoon kaupungin puolesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |