RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Työllisyysalueen lautakunta
Esityslista 21.10.2026/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Työllisyysalueen osavuosiraportti 3/2026
Työllisyysalueen lautakunta 21.10.2026
695/02.02.02/2026
Valmistelu ja lisätiedot
Niclas Tåg, työllisyyspäällikkö
Bettina Sjöström, hallintopäällikkö
Elina Duréault Suomalainen, elinkeinojohtaja
etunimi.sukunimi@porvoo.fi
Vuoden 2026 kolmannessa osavuosiraportissa arvioidaan Porvoon työllisyysalueen talouden toteutumista ajanjaksolla 1–9/2026 suhteessa vuoden 2026 talousarvioon ja käyttösuunnitelmaan. Raportti sisältää myös arvion määrärahojen riittävyydestä tilikauden loppuun saakka.
Työllisyysalueen talouden arvioidaan syyskuun tilanteen perusteella kehittyvän kokonaisuutena pääosin suunnitellusti. Toiminnan käynnistymiseen liittyvät alkuvuoden muutokset ovat vähitellen vakiintuneet, mutta toimintaympäristön epävarmuus näkyy edelleen palvelutarpeiden kasvuna ja palvelujen kysynnän muutoksina.
Työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu sekä avoimien työpaikkojen vähäinen määrä ovat jatkaneet painetta työllisyyspalveluihin. Samanaikaisesti työvoimaviranomaisen tehtäväkenttä on laajentunut, mikä on lisännyt neuvonta-, ohjaus- ja hallinnollisen työn määrää. Porvoon työllisyysalueen työttömyysaste on kuitenkin säilynyt Uudenmaan keskiarvoa alhaisempana. Porvoon työllisyysalueen työttömyysaste oli elokuussa 10,2 %, mikä on edelleen Uudenmaan keskiarvoa (12,4 %) matalampi.
Toimintatuotot
Toimintatuotot ovat toteutuneet pääosin talousarvion mukaisesti. Syyskuun loppuun mennessä tuotot ovat kertyneet ennakoidusti, ja niiden arvioidaan toteutuvan koko vuoden osalta talousarvion mukaisina. Tulot olivat syyskuun lopussa noin 5,6 miljoonaa euroa, mikä vastaa 76 % talousarviosta.
Työllisyysalueen käynnistyessä valtio siirsi työllisyysalueelle rahoitusta ennen 1.1.2025 tehtyjen, mutta työllisyysalueen maksettavaksi siirtyneiden avustuspäätösten kattamiseksi. Rahoitus kirjattiin taseeseen ja sitä on purettu toteutuneiden avustusmaksatusten mukaisesti kirjanpitolautakunnan ohjeiden perusteella vuosien 2025 sekä 2026 aikana. Korvaussummasta on jäämässä käyttämättä n. 130 000 euroa ja työllisyysalueella ei ole velvollisuutta palauttaa käyttämättä jäänyttä osuutta valtiolle. Näin ollen loppuosa tullaan kirjaamaan tuotoksi vuodelle 2026. Tämä vähentää kertaluonteisesti kuntien rahoitusosuuksia, ja huomioidaan näillä näkymin joulukuun 2026 kuntalaskutuksessa.
Toimintamenot
Toimintakulut olivat syyskuun lopussa noin 5,1 miljoonaa euroa, mikä vastaa 70 % talousarviosta.
Toimintamenojen toteuma on syyskuun loppuun mennessä ollut hallinnassa, ja talousarviossa arvioitua vähäisempänä. Menokehitykseen vaikuttavat erityisesti henkilöstömenot, avustusten maksatukset sekä palvelujen ostot, joiden toteuma painottuu osittain loppuvuoteen.
Henkilöstökulujen toteuma on koko vuoden ajan jäänyt talousarviota pienemmäksi rekrytointien viivästymisen, henkilöstövajeen sekä osa-aikaisten palvelussuhteiden vuoksi. Vaikka syksyn aikana henkilöstömenot ovat kasvaneet rekrytointien toteuduttua sekä yleiskorotusten vaikutuksesta, kaikkia talousarviossa varattuja henkilöstöresursseja ei ole saatu täysimääräisesti käyttöön vuoden aikana. Tämän vuoksi henkilöstökulujen ennakoidaan toteutuvan noin 190 000 euroa talousarviota pienempinä tilikauden päättyessä.
Avustusten maksatukset toteutuvat edelleen viiveellä suhteessa tehtyihin tukipäätöksiin. Maksatushakemusten käsittelyn aikataulut sekä tukimuotojen erilaiset käyttöajat vaikuttavat siihen, että merkittävä osa menoista kohdistuu loppuvuodelle, minkä vuoksi alkuvuoden toteuma ei anna kattavaa kuvaa koko vuoden menokehityksestä. Avustusten kysyntä on vuoden aikana ollut ennakoitua suurempaa, minkä vuoksi avustuksiin kohdentunee tänä vuonna noin 180 000 euroa enemmäin kuin talousarviossa oli arvioitu. Muutoksella varmistetaan määrärahan riittävyys ja avustusten myöntämisen jatkuvuus loppuvuoden aikana.
Palvelujen ostojen määrärahan arvioidaan olevan kokonaisuutena riittävä, ja toteuman jäävän suunnitellusta. Palvelutarpeissa on kuitenkin tapahtunut muutoksia vuoden aikana. Kotoutumiskoulutusten kysyntä on ollut ennakoitua suurempaa, ja samalla niiden kustannustaso on noussut hieman arvioitua korkeammaksi, mikä on lisännyt palvelujen ostojen menoja siltä osin. Toisaalta samalle kohderyhmälle tuotettavat yhteiskuntaorientaatiot eivät ole toteutuneet suunnitellusti, vaan niiden kohdalla toteuma jäänee suunnitellusta. Yhteishankintakoulutusten (esim. RekryKoulutusten) toteutus on ajoittunut ennakoitua myöhempään ajankohtaan, minkä vuoksi niiden kustannuksia kohdistuu vasta loppuvuodelle 2026 ja pääosin vuodelle 2027. Näin ollen palveluiden ostojen toteuma jäänee kokonaisuudessaan noin 400 000 euroa talousarviossa arvioitua alhasemmaksi.
Toimitilakustannukset ovat toteutuneet arvioitua pienempänä toimitilaratkaisujen tarkentumisen seurauksena. Syntyneitä säästöjä on voitu kohdentaa kasvaneisiin ICT-, järjestelmä- ja leasingkustannuksiin.
Talousennuste
Työllisyysalueen tuloksen ennakoidaan toteutuvan jonkin verran ylijäämäisenä Nykyisen ennusteen perusteella vuoden 2026 määrärahat ovat riittävät, ja talousarvion ennakoidaan toteutuvan kokonaisuutena talousarviota pienempänä. Merkittävä osa vuoden menoista kohdistuu kuitenkin viimeiselle vuosi-neljännekselle, minkä vuoksi talouden toteutumista seurataan loppuvuoden aikana erityisen tiiviisti. Näin varmistetaan ennusteen toteutuminen ja mahdollisiin muutoksiin voidaan reagoida tarvittaessa hyvissä ajoin.
Elinkeinojohtaja
Työllisyysalueen lautakunta päättää merkitä työllisyysalueen osavuosiraportin tiedoksi. Pykälä tarkastetaan heti.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |