RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitos Porvoon veden johtokunta
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 19
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Porvoon runkovesijohdon rakentamisen hankinta
Liikelaitos Porvoon veden johtokunta 25.05.2026 § 19
648/02.08.00/2026
Valmistelu ja lisätiedot:
Projektipäällikkö Suvi Niini, puh. 0400 669 881
Porvoon veden investointisuunnitelmassa on varauduttu uusimaan Sannaisten vedenottamolta keskustan vedenjakelualueelle johtava päävesijohto. Päävesijohdon uusiminen toteutetaan samanaikaisesti uuden kalkkikivialkalointiin perustuvan vesilaitoksen rakentamisen kanssa. Samanaikainen toteutus mahdollistaa energiatehokkaamman kokonaisratkaisun ja huomioi kaupungin kasvun pitkällä aikavälillä.
Tarve hankkeelle pohjautuu vedenjakelun riskienhallintaan sekä kaupungin väestömäärän kasvuun. Sannaisten alueelta keskustaan johtava putkiyhteys on Porvoon vedenjakelun keskeinen runkolinja, ja sen varmistaminen on välttämätöntä jakelun häiriöttömyyden kannalta.
Sannaisten runkovesijohdon esisuunnitelman laati Ramboll Finland Oy vuosina 2022–2023. Sen pohjalta laadittu yleissuunnitelma valmistui syyskuussa 2024. Johtokunta valtuutti toimitusjohtajan käynnistämään runkovesijohdon toteutussuunnittelun kokouksessaan 23.9.2024 (§33), ja toteutussuunnitelmia laadittiin seuraavan noin vuoden ajan 2024–2025.
Hankinnan kohde
Vedenottamon suoja-alueella sijaitsevat putkiosuudet (ensimmäiset 1200 m) sisällytettiin laitosurakkaan. Tässä hankinnassa kohteena on uuden runkovesijohdon rakentaminen vedenottamoalueen ja keskustan vesihuoltoverkoston välille. Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti urakkaan sisältyy mm.:
– ø500 mm PE‑PN10 vesijohdon rakentaminen noin 5 km
matkalle
– Veckjärven alitus ja putken asentaminen järven pohjaan
– suunnitelmissa esitettyjen laitekaivojen (possutus-,
tyhjennys- ja ilmanpoistoyhteet) rakentaminen
– liittymät olemassa oleviin verkostoihin
– teiden alitukset suojaputkituksineen.
Tarjousasiakirjoissa ilmoitettu valintaperuste on hinta 100%.
Tarjoukset on arvioitu kolmessa vaiheessa:
– tarjoajan soveltuvuuden tarkastus
– tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastus
– tarjousten vertailu hinnan perusteella.
Urakoitsijan soveltuvuusvaatimuksina ovat mm.:
– vähintään 2 M€ liikevaihto kahden viimeisen tilikauden
keskiarvona
– auditoitu ja sertifioitu laatujärjestelmä
– tilaajavastuulain mukaisten velvoitteiden täyttyminen
– pakotteiden ja varojen jäädyttämispäätösten poissulku
– työnjohto- ja asiantuntijahenkilöiden
referenssivaatimusten täyttyminen.
Hankinta toteutettiin avoimena menettelynä. Hankintailmoitus julkaistiin EU:n virallisessa TED-tietokannassa sekä Hilmassa, hankinnan arvon ollessa lähellä/ylittäessä erityisalojen rakennusurakoiden EU-kynnysarvon.
Hankinnan diaarinumero on Dnro 648/02.08.00/2026. Hankintailmoitus julkaistiin Hilmassa 6.3.2026 (Hilma 2026-043034), Tarjouspalvelu.fi-järjestelmässä ja TED-tietokannassa 10.3.2026. Tarjoajille annettiin mahdollisuus esittää hankintaan liittyviä lisäkysymyksiä 7.4.2026 kello 12:00 saakka. Kysymyksiä tuli 3, ja niihin vastattiin 10.4.2026.
Tarjousten määräaika oli 21.4.2026 klo 12:00, ja tarjoukset avattiin 21.4. klo 13:09. Avauspöytäkirja on päätöksen liitteenä. Tarjouksia saatiin 8 kpl:
– Ab Tallqvist Infra Oy
– Erkkiheikkilä Oy
– KMS Palvelu Oy
– Louhintahiekka Oy
– Mc Machine Oy
– Varpaisjärven Maansiirto ja Vesitekniikka Oy
– Vesihaka Oy
– VM Suomalainen Oy.
Annetuista tarjouksista viisi (5) täytti tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimukset ja niistä neljä (4) täytti myös tarjouspyynnön mukaisuuden ja voitiin ottaa mukaan hintavertailuun.
Liikelaitos Porvoon veden toimitusjohtaja
Porvoon veden johtokunta päättää valita Porvoon runkovesijohdon rakentamisen pääurakan toteuttajaksi Erkkiheikkilä Oy:n.
Hankinnan arvioitu arvo on 2 875 000 euroa (alv 0%).
Sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan hankinnasta solmitaan erillinen sopimus Tarjoajan kanssa. Sopimus astuu voimaan, kun se on molempien osapuolten osalta allekirjoitettu.
Hankintasopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun Tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen tiedokseen, edellyttäen, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Päätös:
Porvoon veden johtokunta päätti valita Porvoon runkovesijohdon rakentamisen pääurakan toteuttajaksi Erkkiheikkilä Oy:n.
Hankinnan arvioitu arvo on 2 875 000 euroa (alv 0%).
Sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan hankinnasta solmitaan erillinen sopimus Tarjoajan kanssa. Sopimus astuu voimaan, kun se on molempien osapuolten osalta allekirjoitettu.
Hankintasopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun Tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen tiedokseen, edellyttäen, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
| Edellinen asia | Seuraava asia |