Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Suomenkielinen koulutusjaosto
Esityslista 09.06.2026/Asianro 8


 

Porvoon kaupungin lukiokoulutuksen lukuvuosimaksut kolmansien maiden kansalaisille Linnankosken lukiossa.

 

Suomenkielinen koulutusjaosto 09.06.2026     

1526/12.00.00/2026  

 

Valmistelu ja lisätiedot

rehtori Kaisa Leppävuori, kaisa.leppavuori@porvoo.fi ja apulaisrehtori Tomi Hiekkanen ja nivelvaiheen opinto-ohjaaja Seija Levänen

 

Asian tausta

Eduskunta on hyväksynyt lait kolmansista maista tulevien opiskelijoiden lukuvuosimaksuista toisen asteen koulutuksessa. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaista. Lukiokoulutuksen osalta kolmansien maiden valtioiden kansalaisilta perittävistä lukuvuosimaksuista säädetään lukiolain pykälissä 34 a ja 35 sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain pykälissä 24 ja 31.

Lainsäädäntö tulee voimaan 1.8.2026 ja se koskee 1.8.2026 tai sen jälkeen opintonsa aloittavia.

 

Lukuvuosimaksuvelvollisuus lukiokoulutuksessa

Lukiolain 34 a §:n mukaan koulutuksen järjestäjän on perittävä kolmannen maan kansalaiselta lukuvuosimaksu tässä laissa tarkoitettuun koulutukseen hyväksytyltä opiskelijalta, joka hakee oleskelulupaa opiskelun perusteella tai oleskelee maassa opiskelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla. Lukuvuosimaksu peritään myös kolmannen maan kansalaiselta, joka suorittaa tässä laissa tarkoitettuja opintoja etäopetuksessa. Lukuvuosimaksut koskevat kaikilla kielillä järjestettävää koulutusta. Lukuvuosimaksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle.

Poikkeukset lukuvuosimaksuvelvollisuudesta:

  • Pysyvän tai jatkuvan oleskeluluvan haltijat (tietyin rajoituksin)
  • Kolmansien maiden kansalaiset, joilla on Euroopan unionin sininen kortti tai EU-oleskelulupa
  • Vaihto-opiskelijat, joiden oleskelulupa on enintään vuoden mittainen
  • Henkilöt, joilla on oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella (esimerkiksi Ukrainasta)
  • Kansainvälistä suojelua saaneet
  • Oppivelvolliset opiskelijat.

 

Jos henkilön oleskeluluvan peruste vaihtuu opiskelusta esimerkiksi työntekoon tai perhesiteen perusteella myönnettyyn oleskelulupaan vapautuu hän perusteen muuttumisen jälkeen myös lukuvuosimaksuista. Koulutuksen järjestäjät saavat tiedot opiskelijoiden oleskelulupaperusteista Maahanmuuttoviraston kautta.

 

Lukuvuosimaksujen suhde oppivelvollisuuslakiin

Oppivelvollisuuslain 2 § 1 momenttia on muutettu (voimaantulo 1.8.2026) niin, että oppivelvollisuuden soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat Suomessa opiskelutarkoituksessa. Kolmannen maan kansalainen, joka oleskelee Suomessa opiskelutarkoituksessa, ei ole näin ollen oppivelvollinen saatuaan Suomesta kotikunnan. Henkilön katsotaan oleskelevan Suomessa opiskelutarkoituksessa, mikäli hän oleskelee Suomessa opiskelua varten myönnetyllä oleskeluluvalla. Lukuvuosimaksuvelvollisuus koskee siten näitä henkilöitä.

Oppivelvolliselle nuorelle opiskelu Suomessa on ilmaista. Alle 18-vuotias perheensä tai huoltajansa mukana Suomeen tullut lapsi on Suomessa oppivelvollinen saatuaan Suomesta kotikunnan eikä siten ole lukuvuosimaksuvelvollinen.

 

Lukuvuosimaksujen määräytymisperiaatteet lukiokoulutuksessa

Lukiolain 34 a §:n mukaan lukuvuosimaksun suuruus on vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on alempi kuin lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, on lukuvuosimaksun suuruus vähintään koulutuksen järjestäjän yksikköhinta. Yhtä tai useampaa oppiainetta suorittamaan otetuilta opiskelijoilta perittävän maksun määrä on opintopistettä kohden keskimääräinen yksikköhinta tai sitä alempi järjestäjäkohtainen yksikköhinta jaettuna luvulla 30. Lukuvuosimaksu määräytyy ensimmäisenä opiskeluvuotena voimassa olleen yksikköhinnan perusteella koko opintojen ajalle.

Lukuvuosimaksun periminen ei ole koulutuksen järjestäjälle vapaaehtoista. Lukiolain 34 a §:n mukaan koulutuksen järjestäjän on perittävä lukuvuosimaksu niiltä henkilöiltä, jotka lain nojalla ovat velvollisia suorittamaan lukuvuosimaksun. Lukuvuosimaksullisuuden piirissä olevia opiskelijoita ei huomioida valtionosuusrahoituksessa. Näin ollen lukuvuosimaksun on perusteltua määräytyä koulutuksen järjestäjän oman yksikköhinnan mukaan, jotta lukuvuosimaksut vastaavat koulutuksen järjestämisestä muodostuvia kustannuksia.

 

Vuonna 2026 aloittavalle lukuvuosimaksuvelvolliselle opiskelijalle lukiokoulutuksen lukuvuosimaksut olisivat kaupungin järjestämän lukiokoulutuksen omiin yksikköhintoihin perustuen seuraavat:

-Tutkintoon tähtäävät nuorten oppimäärän mukaiset lukio-opinnot: 9 650 euroa/ lukuvuosi (alv 0%)

Nuorten lukiokoulutuksen lukuvuosimaksu sisältää:

  • Opetuksen opiskelumateriaaleineen ja tarvittavan ohjauksen opetussuunnitelman mukaisesti.
  • Oikeuden opiskeluhuollon palveluihin.
  • Oppilaitoksen opiskelijalounaan niinä päivinä, kun opetus toteutetaan oppilaitoksessa .
  • Ylioppilastutukinnon viisi ensimmäiseksi suoritettavaa koetta.

-Aikuisten lukion oppimäärän mukainen opetus: 5 600 euroa / lukuvuosi (alv 0%)

Aikuisten lukiokoulutuksen lukuvuosimaksu sisältää:

  • Opetuksen ja tarvittavan ohjauksen opetussuunnitelman mukaisesti.
  • Ylioppilastutukinnon viisi ensimmäiseksi suoritettavaa koetta.

 

Hintoihin voidaan lisätä ensimmäisenä lukuvuonna maahantuloon liittyvä terveystarkastus. Lukuvuosimaksu laskutetaan vuodeksi kerrallaan opiskeluiden aloittamispäivästä eteenpäin. Seuraavan lukuvuoden maksu laskutetaan ennen seuraavan lukuvuoden alkamista.

Suomenkielinen koulutusjaosto valtuuttaa perusopetus- ja lukiokoulutusjohtajan päättämään vuosittain lukuvuosimaksujen hinnantarkistuksista uusille opiskelijoille Opetus- ja kulttuuriministeriön määräämiin lukiokoulutuksen keskimääräisiin yksikköhintoihin perustuen.

 

Lukuvuosimaksujen palautukset ja hyvitykset

Suomenkielinen koulutusjaosto valtuuttaa perusopetus- ja lukiokoulutusjohtajan organisoimaan lukuvuosimaksun perimiseen liittyvät käytännöt sekä toimintaperiaatteet, joita sovelletaan maksettujen lukuvuosimaksujen palauttamiseen, lukuvuosimaksujen hyvityksiin sekä lukuvuosimaksujen palauttamiseen esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa.

 

Perusopetus- ja lukiokoulutusjohtaja

Suomenkielinen koulutusjaosto hyväksyy yllä esitetyt periaatteet ja lukiokoulutuksen lukuvuosimaksut kolmannen maiden kansalaisille.