RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 12.05.2026/Pykälä 49
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Viranhaltijoiden tekemien päätösten seuraaminen
Elinvoimalautakunta 12.05.2026 § 49
Seuraavat viranhaltijat ovat lähettäneet päätöksensä:
Apulaiskaupunginjohtaja:
§ 30 2026 Elinvoiman toimialan maaliskuussa 2026 haettavissa olleiden avustusten myöntäminen
§ 31 2026 Liikunnan vuokra-avustuksen myöntäminen 2026
Vapaa-aikajohtaja:
§ 12 2026 liikuntapaikkojen käyttövuoro
§ 13 2026 valtionavustus nuorten työpajatoimintaan
§ 14 2026 Valtionavustus Harrastamisen mallin toteuttamiseen
§ 15 2026 Kirjastoauton kesäaikataulu 2026
§ 16 2026 Liikuntaryhmien ohjauspalvelun hankinta lukuvuodelle 2026-2027
Puheenjohtaja
Elinvoimalautakunta merkitsee päätökset tiedoksi ja ilmoittaa viranhaltijoille, että se ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Pykälä tarkastetaan heti.
Käsittely:
Jäsenet Hilding Mattsson, Ron Liljendal, Jonne Heikkinen ja Milla Jokisaari ilmoittivat olevansa jäävejä (yhteisöjäävi) ja poistuivat pykälän käsittelyn ajaksi klo 18.01-18.12.
Päätös
Elinvoimalautakunta merkitsi päätökset tiedoksi ja ilmoittaa viranhaltijoille, että se ei käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Pykälä tarkastettiin heti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |