Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 6


 

Oikaisuvaatimus kaupunginlakimiehen viranhaltijapäätöksestä vahingonkorvausasiassa

 

Kaupunginhallitus 23.03.2026     

730/03.07.02.00/2025  

 

Valmistelu ja lisätiedot

kaupunginalkimies Johanna Päivärinta etunimi.sukunimi2@porvoo.fi

 

Mailia Oy on 12.11.2025 saapuneella oikaisuvaatimuksellaan vaatinut oikaisua Porvoon kaupunginlakimiehen 11.11.2025 § 5 tekemään päätökseen, jolla yhtiön vahingonkorvaushakemus on hylätty. Yhtiö vaatii, että Porvoon kaupunki velvoitetaan maksamaan ajoneuvolle 8.11.2024 aiheutunut vahinko yhteensä

5 000 euroa korkoineen. Oikaisuvaatimuksen liitteenä on valokuvia ajoneuvosta ja tapahtumapaikasta.

 

Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että Länsitiellä on tehty kunnossapito- ja kaivuutöitä, joiden seurauksena tie on jäänyt tiivistämättömäksi ja epävakaaksi. Kyseinen alue, vaikka sijaitsee osin viheralueen puolella, on postinjakoreitti ja käytännössä ajoneuvoliikenteen käytössä oleva alue. Kaupungilla on velvollisuus huolehtia myös tällaisen alueen turvallisesta kunnosta, erityisesti jos siellä suoritetaan työtä kaupungin luvalla tai vastuulla.

 

Kaupungin perustelu siitä, että vahinko olisi tapahtunut “viheralueen puolella”, ei poista vastuuta, koska vahinkoalue on ollut käytännössä osa tien käyttöaluetta ja normaalin postinjakoliikenteen reittiä. Tie petti ajoneuvon alla juuri kaivannon kohdalla, mikä osoittaa täytön ja tiivistyksen olleen riittämättömiä.

 

Kaupungin mukaan kaivuutyöt on suorittanut Bright Networks Oy. Kuitenkin kaivutyöt on tehty kaupungin alueella ja kaupungin valvontavastuulla. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan työn teettäjä vastaa urakoitsijan aiheuttamasta vahingosta, jos vahinko on syntynyt kunnossapidon tai valvonnan laiminlyönnistä.

 

Hakemukseen on liitetty valokuvat. Ne osoittavat, että vauriot ovat seurausta maan painumisesta juuri kohdassa, jossa kaivutyöt oli tehty. Näin ollen syy-yhteys kaupungin alueella tehtyyn työhön ja ajoneuvon vaurioihin on selvä.

 

Perustelut

 

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

 

Lain 5 luvun 5 §:n mukaan esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus taikka tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo ja lisäksi tulojen tai elatuksen vähentyminen.

 

Kunnossapitolain (Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 669/1978) 3 §:n mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. Lain 1 §:n mukaan velvollisuus pitää kunnossa ja puhtaana asemakaava-alueella olevat kadut, torit, katuaukiot, puistot, istutukset ja muut näihin verrattavat yleiset alueet kuuluvat osaksi kunnalle, osaksi tontin tai muun alueen omistajalle sen mukaan kuin kunnossapitolaissa säädetään.

 

Kaupungin tekemän selvityksen mukaan vahinko on tapahtunut reilusti viheralueen puolella, ei ajoradalla. Tämä käy ilmi myös kaupungille lähetetyistä valokuvista. Kyseessä ei ole kunnossapidon laiminlyönti vaan ajoneuvon kuljettajan tietoinen valinta ajaa pientareelle. Piennar ei ole varsinaiseen ajoneuvoliikenteeseen tarkoitettu alue, jolloin ajoradan kunnossapitovelvollisuutta ei ole laiminlyöty. 

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole liittänyt vaatimukseen selvitystä, mistä 5 000 euron korvausvaatimus muodostuu tai tositteita suoritetuista korjaustoimenpiteistä.

 

Asiassa on jäänyt näyttämättä, että hakijan ajoneuvon vauriot olisivat syy-yhteydessä yksin katualueen kunnossapidon laiminlyöntiin tai että kaupunki olisi muutoin vahingonkorvauslain mukaisesti vastuussa aiheutuneesta vahinkotapahtumasta. Tämän vuoksi hakijan oikaisuvaatimus tulee hylätä.

 

Sovelletut lainkohdat

 

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 3 luku 1 §, 5 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978)

 

 

Kaupunginjohtaja

Oikaisuvaatimus hylätään. Kyseisen vahingon ei voida katsoa olevan seurausta kaupungin huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä, eikä kaupunki ole asiassa korvausvelvollinen.

 

Jakelu    

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Kaupunki-infra