Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Esityslista 09.09.2025/Asianro 8



 

Vastaus valtuustoaloitteeseen, keskustaan pysäköintialueet sähköpotkulaudoille

 

Kaupunkikehityslautakunta 09.09.2025     

775/08.00.00.00/2025  

Valmistelu ja lisätiedot

Liikennesuunnittelupäällikkö Hanna Linna-Varis

(etunimi.sukunimi@porvoo.fi)

 

Valtuustoaloite, Mikko Valtonen (SDP)

Sähköpotkulaudat ovat olleet osa kesäistä arkea Porvoossa jo useamman vuoden ajan. Toimijoita on tätä nykyä useita ja potkulautojen tarjonta on varsin kattavaa etenkin keskusta-alueilla ja isoimmissa asuinlähiöissä.Sähköpotkulaudat ovat hyvä lisä kaupunkilaisten ja myös turistien käytettävissä oleviin liikkumistapoihin. Potkulaudalla pääsee kätevästi ja kohtuullisella kustannuksella paikasta toiseen. Kaikille alueille sähköpotkulautojen käyttö ei sovellu ja siksi onkin järkevää, että Porvoossa potkulautojen käyttöä on rajattu esimerkiksi vanhan kaupungin alueella.

 

Sähköpotkulaudat eivät kuitenkaan ole ainoastaan positiivinen ja täysin ongelmaton asia. Tällä hetkellä potkulautoja jätetään katujen varsille ja yleisille alueille miten sattuu, ja pahimmillaan ne aiheuttavat vaaratilanteita jalankulkijoille, pyöräilijöille sekä näkö- ja liikuntarajoitteisille. Hujan hajan parkkeeratut potkulaudat eivät paranna kaupunkikuvaa, päinvastoin.

 

Kun tulee uusia tapoja liikkua, kaupunkiympäristössä tarvitaan säännöt miten toimitaan, jotta kaikki kokevat olonsa turvalliseksi ja yleinen viihtyvyys säilyy. Nykyiset pelisäännöt eivät selvästi ole riittäviä. Sähköpotkulautoja tarjoavien toimijoiden ja ihmisten hyvään tahtoon nojaavat säännöt eivät ole riittäneet poistamaan muuten hyväksi koettujen sähköpotkulautojen haittapuolia.

 

Vähintään keskusta-alueelle tarvitaan tarkasti rajatut ja merkityt sähköpotkulautojen pysäköintialueet, kuten monessa muussa kaupungissa on jo tehty. Myös suurimpien asuinlähiöiden keskusten osalta on syytä miettiä samaa. Sähköpotkulautoja tarjoavien toimijoiden kanssa on käytävä neuvottelut siitä, että potkulautojen pysäköinti ja ajon päättäminen sallitaan ainoastaan merkityillä pysäköintialueilla.

Selkeät säännöt ja määrätyt pysäköintialueet ehkäisevät vaaratilanteita ja siistivät kaupunkikuvaa. Tämä muutos on mahdollista toteuttaa Porvoossa jo tulevaksi kesäksi.

 

Kaupunki-infran vastausehdotus:

Kaupunki-infra toteaa, että erityisesti vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet vaihtelevasti haittaa jalkakäytävillä. Tänä kesänä Porvoossa on tosin ollut vain yksi toimija, jonka tarjoama sähköpotkulautamäärä on ollut maltillinen.  Toimiala itsessään kehittyy ja muuttuu, ja samoin lainsäädäntöä on kehitetty siten, että kaupunki voi 1.1.2026 lähtien myöntää toimijalle mikroliikenneluvan ja asettaa toiminnalle ehtoja. Ehdot voivat koskea juuri esim. pysäköintiä, ajonopeuksia eri vuorokaudenaikoina tai toiminta-alueita. Tulevan syksyn ja talven aikana Porvoossa määritellään kaupunkiin soveltuvat käyttörajoitukset, joita tullaan edellyttämään Porvooseen tulevilta toimijoilta. Samalla voidaan määritellä sanktioita lupaehtojen rikkomisesta tai korvaus väärin pysäköidyn sähköpotkulaudan siirtämisestä. 

 

Keskustaan voidaan osoittaa muutamia pieniä pysäköintialueita sähköpotkulautoja varten. Kaupunki-infra tiedostaa, että mikroliikkumisen edistäminen on sinänsä järkevää, koska kulkutapa on verrattain ekologinen ja kilpailee hyvin nuorison suosiosta polttomoottorikäyttöisten kulkuneuvojen kanssa. Vuokrattavien sähköpotkulautojen suosio perustuu osittain juuri käyttöönoton ja vuokrauksen päättymisen helppouteen, joten lupaehtojen määrittelyssä joudutaan hakemaan kompromissia eri näkökulmista.

 

Liite: valtuustoaloite

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu teksti annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen ja lähettää vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.