Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Esityslista 27.05.2025/Asianro 5



 

Vastaus valtuustoaloitteeseen, Vihermittarit tiivistämisen vastinpariksi, Mika Varpio

 

Kaupunkikehityslautakunta 27.05.2025     

2625/10.03.01.00.00/2024  

 

Valmistelu ja lisätiedot

kaavoittaja Anne Rihtniemi-Rauh

 

Kaupunginvaltuutettu Mika Varpio on tehnyt valtuustoaloitteen, että Porvoon kaupunki ottaa käyttöön vuosittain laskettavat vihermittarit, jotka auttavat seuraamaan kaupunkiluonnon ja viheralueiden tilaa sekä kehitystä erityisesti keskeisillä alueilla. Aloitteen mukaan kaupungin viherrakenteen tilaa olisi mahdollista tarkastella ja analysoida esimerkiksi latvuspeitteisyyden ja pintamateriaalien avulla.

 

Aihe on ajankohtainen ja tärkeä.  Kaupunki on jo ottanut käyttöön viherkertoimen, jolla ohjataan kaikkien uusien asemakaavojen kiinteistöjen pihoilla tapahtuvaa viherympäristön kehittämistä. Kaupungin yleiset alueet ja laajemmat viheralueet vaikuttavat kuitenkin viherrakenteeseen ja viherympäristön tilaan vielä pihoja enemmin.

 

Suomessa on parhaillaan käynnissä Aalto yliopiston vetämä ARVO-hanke (Viherrakenteen arviointi ja vahvistaminen kaupunkien maankäytön suunnittelussa). ARVO-hankkeen tavoite on säilyttää ja vahvistaa viherrakennetta tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa. Hankkeessa Aalto yliopisto kehittää Ruotsissa jo käytössä olevaa mittaria Suomen olosuhteisiin sopivaksi. Mittarilla tarkastellaan mm latvuspeittävyyttä, rakennetun ympäristön luontotyyppejä ja maan pintojen läpäisevyyttä. Porvoo on yksi hankkeen liitännäispartnereista, jotka testaavat mittaria kehittämisvaiheessa.

 

EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteena on ennallistaa rappeutuneet ekosysteemit kaikissa jäsenvaltioissa, auttaa saavuttamaan EU:n ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteet ja parantaa ruokaturvaa. Asetusta toimeenpaneva kansallinen ennallistamissuunnitelma, valmistuu viimeistään vuonna 2026. Se tulee luultavasti jollain tavalla koskemaan myös kaupunkiympäristöjä. Todennäköisesti ARVO-hankkeessa kehitettävä työkalu mahdollistaa myös asetuksen mukaisen arvioinnin.

 

Tässä vaiheessa ei kaupungin kannata itse alkaa kehittää tai ottaa käyttöön omia vihermittareita.  Kun ARVO-hanke tuottaa työkalun viherrakenteen tilan arviointiin, kaupunki voi päättää sen käyttöön ottamisesta.

 

Liite: Valtuustoaloite

 

Kaupunkikehitysjohtaja

Kaupunkikehityslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu annetaan vastauksena valtuustoaloitteeseen ja lähettää vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.