RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupa- ja valvontalautakunta
Esityslista 04.03.2025/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Vastaus valtuustoaloitteeseen Puhtaampi Porvoonjoki Porvoolaisille
Lupa- ja valvontalautakunta 04.03.2025
2555/10.03.01.00.00/2024
Valmistelu ja lisätiedot
ympäristönsuojelupäällikkö Jesse Mether jesse.mether@porvoo.fi, ympäristönsuojelutarkastaja Sanna Tarmi sanna.tarmi2@porvoo.fi
Kaupunginvaltuutettu Sirpa Hanska ehdottaa aloitteessaan, että perustetaan työryhmä ympäristöpäällikön johdolla, selvitetään keinot Porvoonjoen vedenlaadun parantamiseksi. Ryhmä voisi koostua virkamiehistä, poliittisista päättäjistä sekä mukaan voisi kutsua Hämeen ELY-keskus, Itä-Uudenmaan Porvoon joen vesien- ja ilmansuojeluyhdistyksen.
Aloitetta perustellaan seuraavasti:
Nyt on jo korkea aika tehdä töitä Porvoonjoen puolesta. Jo varhaislapsuudessani 1950-luvulla kuulin puhuttavan, että Porvoonjoessa virtaa Lahden kaupungin likavedet. Tämähän pätee tänäkin päivänä. Lahti, joka on valittu Euroopan ympäristökaupungiksi jo vuonna 2021 ja on Porvoonjoen suurimpia saastuttajia. Joen reitin varrella on monia muitakin erilaisia ja eritasoisia puhdistamoja sekä kaatopaikkoja, joista vuotaa saasteita. Vuoden 2023 jätevesien kokonaismäärä 14.13568 m3, joka noussut edellisistä vuosista. Myös kokonaisfosforin, kokonaistypen, BOD7atu, ammonium, COD ja kiintoaineiden määrät nousseet edellisistä vuosista.
Lupa- ja valvontalautakunta saa raportin, jonka on Ramboll Analytics Oy:n (2015) laatiman tarkkailuohjelman mukainen. Heinäkuusta 2023 alkaen tarkkailua alettiin toteuttaa uuden tarkkailuohjelman mukaisesti (Hämeen ELY-keskuksen vuosille 2023–2030 hyväksymä tarkkailuohjelma, päätös HAMELY/262/07.00/2010, 20.3.2023). Lautakunta saa raportin vain tiedoksi, jolloin se merkitään myös pöytäkirjaan tiedoksi saatuna. Tänä vuonna evästettiin ympäristöpäällikköä kyselemään Lahti - Nastolan jäteveden puhdistuksia. Rambollin raportit eivät ole ilmaisia ja niistä puuttuu suositukset veden laadun parantamiseksi. Nyt tuumasta toimeen Porvoonjoki porvoolaisten täysimääräiseen käyttöön puhtaana.
Vastaus aloitteeseen
Vuonna 2018 on perustettu Porvoonjoen neuvottelukunta, jonka yhtenä tarkoituksena on edistää Porvoonjoen valuma-alueen ja vesistöjen tilan parantamista. Porvoonjoen neuvottelukunta on laatinut Porvoonjoki elävämmäksi -toimenpideohjelman vuosille 2019–2029, jossa käydään läpi käytännön toimia, joilla Porvoonjoen tilaa parannetaan. Neuvottelukunnan toimintaa koordinoi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ja siinä ovat edustettuna alueen viranomaiset, kuntien, vesilaitosten, energiayhtiöiden, teollisuuden, kalastusalueiden, luonnonsuojelu- ja maatalousjärjestöjen sekä ojitusyhteisöjen ja palveluntarjoajien edustajat. Neuvottelukunnassa on edustus myös Porvoon kaupungin eri toimialoilta ja vesilaitokselta. Neuvottelukuntaan voivat osallistua kaikki Porvoonjokeen kytköksissä olevat ja siitä kiinnostuneet tahot/henkilöt.
Porvoonjoen neuvottelukunnan viime kokouksessa 28.11.2024 päivitettiin toimenpideohjelman etenemisen tilanne, Porvoonjoen tämänhetkinen tila ja meneillään ja valmisteilla olevat hankkeet sekä muut keskeiset toimenpiteet. Porvoonjoen tilan parantamiseksi on meneillään useita erilaisia hankekokonaisuuksia (mm. Vesistötalkkarihanke, Isojärven valuma-alueen kunnostushanke, Porvoonjoen valuma-alueen vesienhallinnan esiselvitys, HELMI-ohjelman toimenpiteet) ja valmisteilla on mm. iso LIFE-hanke, jolla parannetaan Porvoonjoen tilaa käytännössä. Porvoonjoen eliöstön tila kehittyy jatkuvasti parempaan suuntaan ja myös vedenlaadussa on tapahtunut isoja parannuksia. Hajakuormituksen (maa- ja metsätalous) vähentäminen on kuitenkin keskeistä, jos halutaan vähentää Porvoonjoen kuljettamia kiintoaine- ja ravinnekuormia.
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys toteuttaa nykyisin Porvoonjoen veden laadun velvoitetarkkailua ja Porvoonjoen kalataloudellista velvoitetarkkailua. Nämä tarkkailujen raportit ovat julkisia ja saatavana yhdistykseltä. Yhdistykseltä voi tiedustella myös muuta tietoa Porvoonjoen tilasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.
Ympäristönsuojelupäällikkö
Lupa- ja valvontalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että edellä mainittu annetaan vastauksena Sirpa Hanskan valtuustoaloitteeseen ja lähettää vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |