Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 72


Lupa palkata avoimeen tehtävään tai virkaan

 

Kaupunginhallitus 26.02.2024 § 72  

    

Valmistelu- ja lisätiedot

sivistysjohtaja Sari Gustafsson, henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, etunimi.sukunimi@porvoo.fi

 

Porvoon kaupungilla on käytössä virkojen ja tehtävien täyttölupamenettely. Täyttölupamenettelyllä halutaan varmistaa se, että henkilöstön palkkaamista ja mm. sijaisten käyttöä harkitaan tarkoin. (Täyttöluvan soveltamisohjeet, kaupunginhallitus 19.4.2021, § 8)

 

Kaupunginhallitus päätti 4.12.2023 talousarvion noudattamisohjeen hyväksymisen yhteydessä, että 1.1.2024 alkaen kaikki täyttöluvat käsitellään ja hyväksytään kaupunginhallituksessa. Muilta osin menettelytapa on sama kuin aiemmin. Täyttölupamenettelyä koskeva ohjeistus uudistetaan alkuvuonna 2024 talouden tuottavuus- ja tasapaino-ohjelman yhteydessä.

 

Tulosyksikössä ja tehtäväalueella avoimeksi tullut tehtävä täytetään sijoittamalla tehtävään uudelleensijoitettava henkilö tai muutoin sisäisin tehtäväjärjestelyin tai henkilöstösiirroin. Ensisijaisesti tehtävä täytetään omalla toimialalla olevalla henkilöllä ja toissijaisesti toimialojen välisillä henkilösiirroilla.

 

Jos virkaa ei voida jättää täyttämättä tai jos työsuhteista tehtävää ei saada täytettyä tehtäväjärjestelyin, sisäisin siirroin tai sijoittamalla tehtävään uudelleensijoitettava henkilö, tulee rekrytointia varten anoa täyttölupaa.

 

Toimialajohtajat ovat esittäneet seuraavia tehtäviä ja virkoja täytettäväksi:

 

Kasvu ja oppiminen/ruotsinkieliset koulutuspalvelut

 

Luokanopettajana toimiva tuntiopettaja

 

Lukuvuonna 2024-25 on edelleen tarvetta ns. JOPO-luokalle luokka-asteilla 8 ja 9. Runsaat poissaolot ja alisuoriutuvat oppilaat, joiden koulumotivaatio on huono hyötyvät JOPO-opetuksesta, joka on yleisen tuen yksi muoto. Sen tarkoituksena on vähentää riskiä, että oppilaat eivät saisi perusopetuksen päättötodistusta. Yksi luokanopettaja antaa opetusta useimmissa reaaliaineissa, mikä tekee kouluarjesta oppilaille vähemmän monimutkaisen ja ehkäisee poissaoloja koulusta, kun yhteen opettajaan on tiiviimpi yhteys. JOPO-luokka vähentää erityisopetuksen tarvetta, kun oppilaat saavat opetusta pienemmässä ryhmässä.

 

Erityisluokanopettajana toimiva tuntiopettaja

 

Nk. sekaryhmä, vammaisille oppilaille tarkoitettu pienryhmäopetus, tarvitsee tuntiopettajaa lukuvuodeksi 2024-25. Ryhmässä opetetaan oppilaita, jotka opiskelevat toimialueiden mukaan ja oppilaita, jotka opiskelevat oppiaineita yksilöllisten tavoitteiden mukaan. Oppilaat käyvät 4.-9. luokkaa. Vanhimmilla oppilailla on opetusta 30 tuntia viikossa, sen lisäksi on inkluusiota ja jaottelua, minkä vuoksi ryhmässä tarvitaan tuntiopettajaa siellä työskentelevän erityisluokanopettajan lisäksi.

 

Englannin kielen lehtorin sijainen

 

Englannin kielen lehtori on hakenut ja hänelle on myönnetty virkavapaata ajaksi 1.8.2024-31.7.2025. Sijaista tarvitaan, koska kyseessä on kokoaikainen virka, johon sisältyy täytetty opetusvelvollisuus.

 

Luokanopettajan virka

 

Luokanopettajan virka nro 0428 luokille 7-9 tai ns. JOPO-opetukseen (joustava perusopetus). JOPO-opetus on yleisen tuen yksi muoto, jonka tarkoituksena on vähentää riskiä, että oppilaat eivät saisi perusopetuksen päättötodistusta. Yhden luokanopettajan antama opetus useimmissa reaaliaineissa tekee kouluarjesta oppilaille vähemmän monimutkaisen ja ehkäisee poissaoloja koulusta, kun yhteen opettajaan on tiiviimpi yhteys. Resursseja luokka ei vaadi sen enempää kuin tavallinen 16 oppilaan luokka.

 

vt. Kaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus hyväksyy yllä mainittujen tehtävien ja virkojen täyttämisen. Pykälä tarkastetaan välittömästi.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä yllä mainittujen tehtävien ja virkojen täyttämisen.

 

Pykälä tarkastettiin välittömästi.