Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 68



 

Vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelma

 

Elinvoimalautakunta 24.09.2024 § 68  

1734/02.02.00/2024  

Valmistelu ja lisätiedot

Hallintopäällikkö Sabrina Broberg, sabrina.broberg@porvoo.fi

 

Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi sekä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi.

 

Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi ja talousarviossa hyväksytään toimialojen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, sekä käyttötalous- ja investointimäärärahat. Lisäksi talousarvion yhteydessä valtuusto hyväksyy muita sitovia ohjeita kuten esimerkiksi sitovuustasomääräykset.

 

Kaupunginvaltuuston vahvistettua talousarvion on toiminnassa ja taloudenhoidossa noudatettava talousarviota ja siinä määriteltyjä sitovia tavoitteita.

 

Kaupunginhallitus on laatinut talousarvion laadintaohjeet, jotka sisältävät myös talousarviokehykset tulevalle vuodelle.

 

Elinvoiman toimialan vuoden 2025 talousarvion mukaiset toimintatuotot ovat 7 533 900 euroa mikä on 16,4 % korkeampi kuin vuoden 2024 talousarviossa. Useat hankkeet ulkopuolisella rahoituksella sekä kotoutumisen ennustettu asiakasvirta vaikuttavat keskeisesti toimialan tuottokehitykseen. 

Elinvoiman toimialan toimintakulut vuonna 2025 ovat 47 235 826 euroa mikä on 17,5% enemmän kuin vuoden 2024 talousarviossa. TE-2025 uudistukseen liittyvä Porvoon osuus työllisyysalueesta sekä kunnan vastuu työmarkkinatuen rahoituksesta vaikuttavat merkittävästi kulujen kehitykseen. Vihreän siirtymän vuoden 2025 rahoitus osuus on myös mukana täysimääräisesti elinvoiman toimialan menokehyksessä.     

Vuoden 2025 isoin investointi tulee olemaan Pallokentän kylmäkoneiston uudistaminen.

 

Lautakunnan alaiselle toiminnalle on laadittu liitteenä oleva talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus, joka pitää sisällään talousarvion tekstiosan, sisältäen myös tavoitteet, sekä määrärahaesitykset käyttötaloudelle ja investoinneille.

 

Liite:

Elinvoimalautakunnan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys vuosille 2025-2027 liitteineen.

 

 

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja

Elinvoimalautalunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan talousarvioehdotuksen vuodelle 2025 ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman. Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Käsittely:

Esittelijä lisäsi sivulle 21 investoinnit otsikon alle lauseen:
" Näsin tekojään vaihtoehdot tutkitaan ja vuonna 2025 kustannukset tarkentuvat.”

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti lisätä Kohta 2.3. ensimmäisen kappaleen loppuun sanan matkailuvaltteja jälkeen lause:
”Syvennetään hyvinvoinnin- ja terveyden edistämistä kolmannen sektorin ja hyvinvointialueen kanssa.” 

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti lisätä Kohta 2.3.4. kolmannen kappaleen loppuun edistetään sanan jälkeen:
”lisäksi 2025 vuoden aikana selvitetään nuorisokahvilan perustamista yhdessä nuorten kanssa.” 

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti lisätä Kohta 2.5. Elinkeinot jne. alkukappaleen loppuun sanan 2024 jälkeen lause: 
”Edistetään yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa työ-, elinkeino- ja kotoutumispalveluiden osalta yhteisen asiakaskunnan johdosta.” 

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti lisätä päätöstekstiin: 
”Mahdollisten säästöjen tutkimista jatketaan edelleen.” 

 

Päätös
Elinvoimalautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan talousarvioehdotuksen vuodelle 2025 ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman. Mahdollisten säästöjen tutkimista jatketaan edelleen.
Pykälä tarkastettiin kokouksessa.