Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 359


 

Uuden varavaltuutetun määrääminen (Perussuomalaiset r.p./Sannfinländarna r.p.

 

Keskusvaalilautakunta 04.12.2023 § 21 

 

 

Valmistelu- ja lisätiedot

Kaupunginlakimies Johanna Päivärinta, johanna.paivarinta2@porvoo.fi

 

Perussuomalaiset r.p./Sannfinländarna r.p:n varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi. Kuntalain 17 § edellyttää, että varavaltuutettuja on sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Keskusvaalilautakunnan on määrättävä uusi varavaltuutettu kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Puheenjohtaja
Keskusvaalilautakunta määrää vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen perusteella Perussuomalaiset r.p./Sannfinländarna r.p:n uudeksi varavaltuutetuksi Sonja Perttulan.

Päätös ilmoitetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja julkaistaan kuten kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.

 

Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti määrätä vuoden 2021 kunnallisvaalien tuloksen perusteella Perussuomalaiset r.p./Sannfinländarna r.p:n uudeksi varavaltuutetuksi Sonja Perttulan.

Päätös ilmoitetaan kaupunginvaltuustolle tiedoksi ja julkaistaan kuten kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.

 

 

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 359  

1660/00.00.00.01/2023  

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen määrätä vuoden 2021 kunnallisvaalien tuloksen perusteella Perussuomalaiset r.p./Sannfinländarna r.p:n uudeksi varavaltuutetuksi Sonja Perttulan.

 

Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen määrätä vuoden 2021 kunnallisvaalien tuloksen perusteella Perussuomalaiset r.p./Sannfinländarna r.p:n uudeksi varavaltuutetuksi Sonja Perttulan.