Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 367


Nylanderin perintövarat suunnitelma 2024-2026

 

Nylanderin perintövarojen käyttäminen

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 367  

2930/02.07.02/2023  

 

Valmistelu- ja lisätiedot

rahoitusjohtaja Henrik Rainio, hallintojohtaja Roope Lenkkeri, hyvinvointikoordinaattori Petra Bärlund-Hämäläinen, etunimi.sukunimi@porvoo.fi.

 

Taustaa

 

Porvoon kaupunki on 20.1.2014 viranhaltijapäätöksellä hakenut valtionkonttorilta Ulla Nylanderin perinnön ja samalla ilmoittanut, että kaupungin saama omaisuus käytettäisiin hyvinvointikeskuksen perustamista koskevaan hankkeeseen ja hänen musiikkiin liittyvä omaisuutensa ja sen huoltamiseen tarkoitettuja varoja luovutettaisiin Porvoonseudun Musiikkiopistolle. Kaupunki on tämän jälkeen saanut valtionkonttorilta haltuunsa noin 802 000 euron perintövarat, jotka koostuivat suurimmaksi osaksi saatujen kiinteistöjen myyntituotoista. 

 

Hyvinvointikeskus-hanke käynnistettiin Gammelbackassa strategiakaudella 2014-2017 yhteistyössä asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Hyvinvointikeskus-hanke ei ollut vain tietty rakennus vaan kaikki toimintamallit, joita siellä kehitettiin?hyvinvointierojen kaventamiseksi ts. matalan kynnyksen toimintaa?. Hyvinvointikeskuksen toimintamalleja toteutettiin muutamana vuonna myös Kevätkummussa. Kaupunginhallitus päätti 18.6.2018 yksimielisesti merkitä Gammelbacka -hankkeen loppuraportin tiedokseen ja totesi erillisen hankkeen päättyneeksi. Kaupunginhallitus totesi yksimielisesti, että lähiökehitystyötä tulee jatkaa ja sen koordinointia varten asettaa moniammatillinen työryhmä. 

 

Kaupunginjohtaja nimesi 8.1.2019 lähiökehityksen työryhmän, mutta korona seisautti toiminnan ja nimetty työryhmä on viimeksi kokoontunut kesäkuussa 2020. Hyvinvointialueuudistuksen myötä on tehtäviä kaupungissa uudelleen organisoitu ja kuluvan vuoden aikana kaupungin hyte-jory on selvittänyt Nylanderin perintövarojen tulevaa käyttöä. Alkuperäisestä perinnöstä on noin puolet käytetty. 

 

Nylanderin perinnön käyttö ajalla 1.1.2024-31.12.2026

 

Nylanderin perintövaroista on käyttämättä noin 425 000 euroa. Tarkoituksena on käyttää rahat mahdollisimman vaikuttavasti huomioiden perintövarojen alkuperäinen käyttötarkoitus. Perintövarat on tarkoitus vuosina 2024-2026 ohjata Gammelbackaan ja tavoitteena on käyttää varat vaikuttaviin ennaltaehkäiseviin toimiin ja kokeiluihin. Kokeiluissa hyödynnetään kaupunkilaisten ja yhteisöjen asiantuntemusta ja osaamista kaupungin toiminnan ja palvelujen kehittämisessä, mahdollistetaan asukkaiden omaehtoista toimintaa sekä yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia.  

 

Tarkoituksena on toteuttaa kolmevuotinen projekti ajalle 1.1.2024-31.12.2026, jossa: 

 

-          Palkataan määräaikainen yhteisötyöntekijä ajalle 1.1.2024-31.12.2026 elinvoiman toimialle. Yhteisöohjaajan tavoitteena on saada juurtumaan alueelle osallisuutta tukevia aktiviteetteja kaiken ikäisille (kerhoja, ryhmiä, retkiä, liikuntaa), käynnistää ja koordinoida neuvontapiste, käynnistää ja koordinoida moniammatillista alueryhmää.?Yhteisöohjaajalle osoitetaan myös toiminnan toteutukselle 40?000 euroa ja lisäksi toimialat toteuttavat omien talousarvioidensa puitteessa alueelle toimintaa. 

 

-          Määräaikainen koulunuorisotyöntekijä palkataan ajalle 1.1.2024-31.12.2026 elinvoiman toimialle. Pääasiallinen toimintaympäristö on alueen koulut kouluaikoina (Peipon ja Pääskytien koulut). Työ kohdentuu pääasiassa ryhmiin ja luokkiin. Tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä kouluissa ja luokissa, teemoina mm. ryhmäytymiset, teematunnit, tunne- ja vuorovaikutusteemat, kiusaamisen vastainen työ, leirit, retket, yön yli toiminnot. Tehtävään kuuluu tiivis yhteistyö alueen nuorisotyön kanssa. Pääkohderyhmänä ovat 3. - 6.-luokkalaiset, mutta myös nivelvaihetyöhön 6. lk -> 7. lk. Työssä huomioidaan erityisesti maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret.  Koulunuorisotyöntekijälle osoitetaan myös toiminnan toteutukselle 20?000 euroa ja lisäksi toimialat toteuttavat omien talousarvioidensa puitteessa alueelle toimintaa. 

 

-          Yhdessä kuntalaisten kanssa toteutetaan osallistuvasti Gammelbackaan kausivalot. Tähän kohdennetaan 50 000 euroa. 

 

-          Viimeinen Nylanderin perintövaroilla toteutettava hanke on ns. yhteisötaide-projekti, mahdollisesti vuonna 2027. Tavoitteena on Gammelbackan muutosprosessin ja tutuista rakennuksista luopumisen yhteydessä vahvistaa paikallisidentiteettiä sekä tuoda Gammelbackan lähiöstatus esiin positiivisten puolien kautta. Gammelbacka tulee näin myös osaksi Porvoon matkailukokemusta ja -tarjontaa. Hyviä kokemuksia on vastaavanlaisista yhteisötaide-projekteista mm. Oulusta ja Keravalta.  

 

Nylanderin perintövarojen toteutuksesta raportoidaan vuosittaisen hyvinvointiraportoinnin yhteydessä.

 

Toimialoilta tulleita muita ehdotuksia pyritään edistämään osana kaupungin muuta toimintaa tai mahdollisesti rahoittaa kaupungille tulevista muista perintövaroista. 

 

Liite: Nylanderin perintövarojen käyttösuunnitelma 2024-2026

 

Apulaiskaupunginjohtaja

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan Nylanderin perintövarojen käyttösuunnitelman vuosille 2024-2026.

 

Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Nylanderin perintövarojen käyttösuunnitelman vuosille 2024-2026.

Apulaiskaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että 10 000 euroa siirretään Musiikkiopiston opiskelijoille tarkoitettuihin stipendeihin. Raha otetaan valotapahtumaan varatusta 50 000 euron määrärahasta.