Dynasty tietopalvelu Haku RSS Porvoon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 17

Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat

Keskusvaalilautakunta 04.12.2023 § 17  

1660/00.00.00.01/2023  

Valmistelu- ja lisätiedot

Kaupunginlakimies Johanna Päivärinta, johanna.paivarinta2@porvoo.fi

Vaalilain 17 §:n mukaan vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla.

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

Ennakkoäänestys järjestetään seuraavissa paikoissa:

Kauppakeskus Lundi

S-Market Näsi
K-supermarket Tarmola
Gammelbackan monitoimitalon aula 
Pääkirjasto
Kantele-talo 
Palvelupiste Kompassi
Vaalibussi

Vaalitoimitsijoille ja varalle valituille järjestetään koulutus 3.1.2024 klo 18. Kutsu lähetetään erikseen. Koulutukseen osallistuminen on edellytys vaalitoimitsijana toimimiselle.  

Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti nimetä seuraavat vaalitoimitsijat ennakkoäänestystä varten:
 
Aatola Juha, Baarman-Englund Sonja, Elfvengren Jari, Granberg Christopher, Granström Mona, Haavisto Tiina, Harju Sara, Heikkonen Anne, Henriksson Matilda, Jamal Jamil Zahra, Karlsson Tom, Karmi Kati, Kosunen Veera, Lang Kent, Leikas Iris, Liitiäinen Åsa, Lindholm Benjamin, Loman Benita, Lökström Charlotta, Nikkinen Larissa, Niklander Emmi, Nyman Christine, Ojanen Ismo, Partanen Lena, Pellikka Noora, Pennanen Antti, Rainio Tinka, Ramstedt Alexandra, Rautakoski Marina, Roos Mia ja Wiksten Annika.

Varalle:
Ekman Karolina, Johansson Nina, Kråkström Eeva, Lindström Ida, Nordman Roger, Otollinen Venla, Suvivuo Roosa.

Puheenjohtaja
Keskusvaalilautakunta päättää nimetä seuraavat vaalitoimitsijat ennakkoäänestystä varten:
 
Aatola Juha, Baarman-Englund Sonja, Elfvengren Jari, Granberg Christopher, Granström Mona, Haavisto Tiina, Harju Sara, Heikkonen Anne, Henriksson Matilda, Jamal Jamil Zahra, Karlsson Tom, Karmi Kati, Kosunen Veera, Lang Kent, Leikas Iris, Liitiäinen Åsa, Lindholm Benjamin, Loman Benita, Lökström Charlotta, Nikkinen Larissa, Niklander Emmi, Nyman Christine, Ojanen Ismo, Partanen Lena, Pellikka Noora, Pennanen Antti, Rainio Tinka, Ramstedt Alexandra, Rautakoski Marina, Roos Mia ja Wiksten Annika.

Varalle:
Ekman Karolina, Johansson Nina, Kråkström Eeva, Lindström Ida, Nordman Roger, Otollinen Venla, Suvivuo Roosa