RSS-linkki
Kokousasiat:https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://porvoofi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveysjaosto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupungineläinlääkäripraktikkojen palkkioiden vahvistaminen
eläkemaksujen perusteeksi vuodelle 2024
Ympäristöterveysjaosto 14.12.2023 § 108
3198/01.02.00.00/2022
Valmistelu- ja lisätiedot
Petronella Jansson, puh. 040 480 4596, petronella.jansson2@porvoo.fi
Kunnaneläinlääkärien eläke määräytyy kunnan maksaman virka-
palkan lisäksi toimenpidepalkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläimen omistajilta ja haltijoilta. Kunnan tulee vahvistaa kullekin eläinlääkärille toimenpidepalkkioiden määrä eläkemaksujen perusteeksi. Toimenpidepalkkioiden vahvistuspäätöstä ei tarvitse lähettää tiedoksi Kevalle.
Vahvistuspäätöksessä on ilmoitettava palkkioiden enimmäismäärä eläinlääkäreittäin. Päätöksessä tulee olla tieto myös avoimien virkojen, sijaisten ja muiden tilapäisten viranhaltijoiden palkkioiden määrästä. Osa-aikatyötä tekevien eläinlääkärien toimenpidepalkkioiden tulee olla suhteessa tehtyyn työaikaan.
Kuntien eläkevakuutus on ilmoittanut, että vuoden 2024 palkkioiden enimmäismäärä on 54 869,28 euroa.
Ympäristöterveydenhuollon päällikkö
Ympäristöterveysjaosto vahvistaa seuraavat palkkioiden enimmäismäärät eläinlääkäreittäin vuodelle 2024:
I kaupungineläinlääkäri-praktikko Aija Makkonen 80 % enimmäismäärästä
vs. I kaupungineläinlääkäri-praktikko Jenna Kupiainen 20 % enimmäismäärästä
II kaupungineläinlääkäri-praktikko Päivi Kuusisto 80 % enimmäismäärästä
vs. II kaupungineläinlääkäri-praktikko Jenna Kupiainen 20 % enimmäismäärästä
III kaupungineläinlääkäri-praktikko Aino Förell 60 % enimmäismäärästä
IV kaupungineläinlääkäri-praktikko Grim Wickholm 100 % enimmäismäärästä
V kaupungineläinlääkäri-praktikko Mare Nygård 100 % enimmäismäärästä
viransijaisina toimivat kaupungineläinlääkäri-praktikot enimmäismäärä
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |